Luontopäiväkirja

Hei vaan luonnon ystävät!

Tänään pääsin viimein kokeilemaan melomista Autiojoelle. Sen on vain estänyt se, että ei ole ollut joelle sopivaa kajakkia, mutta nyt sellainen on. Saisi se olla vähän lyhyempi ja oikea koskikajakki, mutta ihan hyvin silläkin pääsi. Vesi oli alhaalla mutta kuitenkin sitä oli sen verran, että vain muutamissa paikoissa juutin kaatuneiden puiden runkojen päälle. Ja vain kerran piti nousta kajakista.

Lähdin liikkeelle “Paskolammilta”, eli oikeammin Tikkakosken altailta, jotka muuten ovat hyviä lintupaikkoja. Aamulla ennen lähtöä menin alemman lammen toiseen päähän, joka paikka saa olla vähän enemmän rauhassa. Yölaulajista ensimmäinen oli saapunut: jos en nyt paljoa erehtynyt, niin äänessä oli viitakerttunen, joka suosii juuri tällaisia biotooppeja. Se lauloi veden rajassa pajupuskassa muutaman metrin päässä minusta, mutta niiin hyvin pilossa, että en nähnyt sitä kuin vilaukselta. Pitää käydä aamulla aikaisin tai sitten yöllä kuuntelemassa sitä uudestaan. Viitakerttunen on yksi Suomen parhaista laulajista.

Melontaretkelle lähdin altaiden vierestä sillalta. Kevättulvassa joen vesi on lähes metriä korkeammalla kuin näin loppukeväästä, ja kaatuneista puista ei silloin juuri ole haittaa. Vielä nytkin virta kuljettaa mukavasti, mutta kuitenkin sen verran rauhallisesti, että ehtii katsella maisemia. Joen reunoilla on paljon koivuja, haapoja ja leppiä ja toisella rannalla kuusikkoinen rinne kohoaa paikoin jyrkkänäkin. Pohja on välillä mutaista, mutta välillä aivan hienoa hiekkaa, johon vesi on uurtanut aaltoja. Autiosillan jälkeen tiellä oli kaatunut koivu ja sen takia oli kajakista noustava, mutta muuten pääsin melomaan Survonkoskelle asti, joka oli jo sitten niin kivinen, että siitä eteenpäin ei kannattanut jatkaa. Kevätvedellä olisi mahdollista meloa Puuppolaan asti eli Tikkakoskelta kymmenisen kilometriä. Joki mutkittelee aika paljon, ja siksi melottava matka on aika pitkä.

Takaisin tullessa jatkoin ylävirtaan vielä niin pitkälle Tikkakoskelle kuin pääsin, ja käännyin, kun vastaan tuli joen ylle kaatunut kuusi, joka olisi taas vaatinut kajakista nousun. Siinä kääntyessäni läheisestä isosta kuusesta lähti viirupöllö lentoon ja kaksi varista saattoi sitä. Muitakin mukavia lintuhavaintoja matkan aikana sattui: sorsanpoikasia, metsävikloja, rantisipejä, peukaloinen pesintäpuuhissaan ja lähessä Survonkoskea ilmeisesti toinenkin pöllö.

Joen raivauksen on tehnyt Tikkakosken Ladun talkootyömies Jukka Matilainen, ja soitinkin hänelle Survonkoskelta ja kiitin hyvästä työstä. Eipä uskoisi, millainen luontokohde Autiojoki on. Kanootilla, kajakilla ja kumiveneellä toukokuun puolivälissä tai syystulvassa se on yksi hienoimmista paikoista maalaiskunnassa. Ja kaikkein parasta on se, että siellä saa meloa aivan rauhassa muusta maailmasta erillään. Ehkäpä siitä tuo nimikin johtuu.

Kuvissa Survonkoski ja Autiojoen rantoja.

Hei vaan luonnon ystävät!

Tänään olimme Tuulikin kanssa linturetkellä. TArjosin kyläläisillekin mahdollisuutta tulla retkelle mukaan ja mainostin sitä kauppojen ilmoitustauluilla ja lehden menovinkeissäkin, mutta yhtään retkestä kiinnostunutta ei tullut mukaan. Mielestäni aihe on jo niin mukava, että pelkästään lintujen takia kannattaa metsäpoluille lähteä. Jospa kevään kiireet pitivät ihmiset pihatöissä tai sitten asfaltilla käveleminen on mukavampaa….

Menimme retkelle sitten kahdestaan ja päätimme, että jokainen nähty tai kuultu laji merkitään ylös. Ensin aikomuksenamme oli kävellä Peuraniemeen asti, mutta kun istuimme Tuohimäessä pitkään, niin nälkä yllätti kesken retken ja oikaisimme jo Niemelänaholta takaisin. Yhteensä tapasimme 40 lajia, joista suurimman osan näimme mutta osa jäi vain kuulohavainnoksi. Mukavimmat havainnot olivat töyhtötiainen, joka on aina puuhakas, ja pensastasku, joka lauloi pitkään kelon päässä reviirillään. Surullisin tapaus oli viime viikolla löytämäni puukiipijän pesä, jonka ilmeisesti tikka oli hajottanut ja pistellyt viisi pesässä ollutta poikasta suuhunsa. Kävimme tutkimassa yhden linnunpesän, nimittäin vanhassa tikankolossa asuu lintu, joka sähisee kovasti, kun lentoaukolle koputtaa. Ensin luulin sitä varpuspöllöksi mutta se naputtaa nokallaan, joten pöllö se ei ole. Ilmeisesti se on joko tali- tai sinitiainen, ja nyt kun se hautoo, niin asia ei vielä ole selvinnyt. Lintu ei nimittäin millään tule pesästä ulos. Kunhan haudontavaihe on ohi, niin asia ratkeaa. Uusi lintulajikin tavattiin, nimittäin pikkulepinkäinen. Tämä pariskunta oli reviirillään hakkuuaukealla Särkimäen rinteessä.

Kuvassa polku Syväojanmäestä.

Hei vaan luonnon ja melonnan ystävät!

Eilen iltapäivällä Tikkakoskella järjestettiin Koko Kylä yhdessä-tapahtuma. Jukan Tokalla oli tähän tapahtumaan liittyen melonta-iltapäivä, jolloin sai kokeilla kanootilla ja kajakkiyksiköllä ja -kaksikolla melomista. Parisenkymmentä paikalle saapunutta olivat innolla melomassa ja varsinkin yksiköt kiinnostivat nuoria. Monella oli aiempaa kokemustakin melonnasta. Maalaiskunnan luontokoulussa moni oli jo kanootilla melonutkin.

Melonta ei katso ikää, sillä nuorimman ja vanhimman osanottajan ikäero oli lähes 65 vuotta! Vierivä kivi ei sammaloidu!

Hei vaan luonnon ystävät!

Kesä on oikeasti tullut. Koivujen lehdet ovat saaneet juuri sen vihreän värin, joka on mielestäni paras. Tässä vaiheessa, kun lehdet vielä ovat alullaan, vihreän sävy on kirkas ja jotenkin elinvoimaisen värinen. Kun lehdet kasvavat, väri tummuu ja seestyy.

Melontakausi on käynnistynyt vauhdilla. Viikonloppuna olin Kuopiossa Puijon Ladun järjestämällä melontaohjaajakurssilla. Siellä testattiin melontataitoja ja opeteltiin melomaan tuulessa, virtapaikoissa ja ohjaamaan ryhmää. Harjoittelimme myös pelastamista eli veden varaan joutuneen melojan auttamista kanoottiin ja kajakkiin takaisin. Vesi oli todella kylmää ja pani ajattelemaan, että jos näillä keleillä kaatuu ilman kunnollisia varusteita kaukana rannasta, niin se kaatuminen voi olla todella kohtalokas. Vielä kannattaa siis meloa lähellä rantaa ja välttää tuulisia kelejä!

Luontoretkillä olemme nähneet mukavia lintuhavaintoja. Luonetjärvellä olemme tavanneet kuikka-pariskunnan, tukkakoskelo-pariskunnan, härkälinnun ja nuolihaukka-pariskunnankin, joka ilmeisemmin on reviirillään Luonetjärven päässä. Nuolihaukka on jalohaukkoihin kuuluva nopea haukka, jonka saalista ovat sudenkorennot. Pesänsä se tekee mielellään saariin ja rehevien lahtien ja soiden männiköihin vanhoihin variksenpesiin. Luonetjärvellä se on pesinyt Pukkisaaressa muutamia vuosia sitten, mutta nyt näimme sen pitkästä aikaa. Tuohimäessä tapasin myös pohjantikka-pariskunnan, jolla myös voi olla reviiri sillä alueella. Eilen toinen niistä rummutti kelon latvassa.

Meloessamme tiistai-iltana Luonetilla emme voineet olla ihailematta omaa kotijärveämme. Joka kerta se ei tarjoa parastaan, mutta sinä iltana Tikkakosken Ladun ja Kokeillen liikkujiksi-ryhmän jäsenten tarjoamat kahvit Peuraniemen laavulla, hieno keli ja hienot lintuhavainnot muistuttivat jälleen kerran siitä, että aina ei kannata lähteä merta edemmäs melomaan. Omalla järvelläkin on omat hienot puolensa, jos vain pitää silmät auki.

Hauskaa kesän alkua kaikille!

Hei vaan luonnon ystävät!

Pitkästä aikaa taas tällä palstalla. Viimeksi kerroin, etä lähden Lemmenjoelle, ja siellä olinkin Ilmasotakoulun väkeä liikuttamassa eli lumikenkäilemässä, pilkillä ja hiihtäen noustiin Joenkielisen tunturillekin. Hiihtokelit olivat nippa nappa, sillä kevät teki tuloaan jo pohjoisessakin. Lumikengillä meno oli mukavaa aamusta, kun hanki vielä kantoi mutta iltapäivällä piti edetä jo soseessa - välillä kanervikossakin. Vaikka hiihtokelitkin vetelivät jo viimeisiään, niin kuten kuvassa näkyy, hyvin kuitenkin tunturille noustiin ja kelit olivat mitä mahtavimmat.

Mielinpainuvin hetki oli pilkkireissulla Tinajärvellä, kun huomasin järven päälle n. 200 metrissä tulevan vanhan merikotkan. Se otti nosteessa korkeutta miltei päällämme, kun kalliolta tuli sen kimppuun piekana. Hetken aikaa käytiin ilmataistelua, jossa piekana syöksyili kotkan kimppuun. Kauaa ei kotka paikalla viihtynyt vaan jatkoi liukulennossa kohti länttä. Lapissa on aina mukava käydä ja tämä retki oli erityisen mieliinpainuva.

Toukokuu alkoi vielä koleassa kelissä, mutta nyt kun toinen viikko alkaa, on jo oikein lämmin. Lintumaailma on runsastunut kovasti. Peukaloinen on lintu, joka minulta on pysynyt pimennossa tähän asti. Kerran sen kuulin Särkimäessä, ja samalla se tuli niin tutuksi, että nyt olen sen reviireitä tavannut jo useita. Mutta on oltava aamuvarhaiseen liikkeellä, jolloin se on eniten äänessä. Tänään tapasin sen laulamasta juurakon nokassa Syväojanmäessä.

Eilen aloitimme melontakauden. Pukkisaaren kupeessa ohitsemme lensi kuikkapariskunta, joten nekin ovat jo saapuneet Tikkakoskelle. Aamulla oli pihaan ilmestynyt kirjosieppo, joka samantien valtasi pihapöntön talitiaiselta. Onpa mukavaa kun on kesä tulossa!