Melomassa Autiojoella
Hei vaan luonnon ystävät!
Tänään pääsin viimein kokeilemaan melomista Autiojoelle. Sen on vain estänyt se, että ei ole ollut joelle sopivaa kajakkia, mutta nyt sellainen on. Saisi se olla vähän lyhyempi ja oikea koskikajakki, mutta ihan hyvin silläkin pääsi. Vesi oli alhaalla mutta kuitenkin sitä oli sen verran, että vain muutamissa paikoissa juutin kaatuneiden puiden runkojen päälle. Ja vain kerran piti nousta kajakista.
Lähdin liikkeelle “Paskolammilta”, eli oikeammin Tikkakosken altailta, jotka muuten ovat hyviä lintupaikkoja. Aamulla ennen lähtöä menin alemman lammen toiseen päähän, joka paikka saa olla vähän enemmän rauhassa. Yölaulajista ensimmäinen oli saapunut: jos en nyt paljoa erehtynyt, niin äänessä oli viitakerttunen, joka suosii juuri tällaisia biotooppeja. Se lauloi veden rajassa pajupuskassa muutaman metrin päässä minusta, mutta niiin hyvin pilossa, että en nähnyt sitä kuin vilaukselta. Pitää käydä aamulla aikaisin tai sitten yöllä kuuntelemassa sitä uudestaan. Viitakerttunen on yksi Suomen parhaista laulajista.
Melontaretkelle lähdin altaiden vierestä sillalta. Kevättulvassa joen vesi on lähes metriä korkeammalla kuin näin loppukeväästä, ja kaatuneista puista ei silloin juuri ole haittaa. Vielä nytkin virta kuljettaa mukavasti, mutta kuitenkin sen verran rauhallisesti, että ehtii katsella maisemia. Joen reunoilla on paljon koivuja, haapoja ja leppiä ja toisella rannalla kuusikkoinen rinne kohoaa paikoin jyrkkänäkin. Pohja on välillä mutaista, mutta välillä aivan hienoa hiekkaa, johon vesi on uurtanut aaltoja. Autiosillan jälkeen tiellä oli kaatunut koivu ja sen takia oli kajakista noustava, mutta muuten pääsin melomaan Survonkoskelle asti, joka oli jo sitten niin kivinen, että siitä eteenpäin ei kannattanut jatkaa. Kevätvedellä olisi mahdollista meloa Puuppolaan asti eli Tikkakoskelta kymmenisen kilometriä. Joki mutkittelee aika paljon, ja siksi melottava matka on aika pitkä.
Takaisin tullessa jatkoin ylävirtaan vielä niin pitkälle Tikkakoskelle kuin pääsin, ja käännyin, kun vastaan tuli joen ylle kaatunut kuusi, joka olisi taas vaatinut kajakista nousun. Siinä kääntyessäni läheisestä isosta kuusesta lähti viirupöllö lentoon ja kaksi varista saattoi sitä. Muitakin mukavia lintuhavaintoja matkan aikana sattui: sorsanpoikasia, metsävikloja, rantisipejä, peukaloinen pesintäpuuhissaan ja lähessä Survonkoskea ilmeisesti toinenkin pöllö.
Joen raivauksen on tehnyt Tikkakosken Ladun talkootyömies Jukka Matilainen, ja soitinkin hänelle Survonkoskelta ja kiitin hyvästä työstä. Eipä uskoisi, millainen luontokohde Autiojoki on. Kanootilla, kajakilla ja kumiveneellä toukokuun puolivälissä tai syystulvassa se on yksi hienoimmista paikoista maalaiskunnassa. Ja kaikkein parasta on se, että siellä saa meloa aivan rauhassa muusta maailmasta erillään. Ehkäpä siitä tuo nimikin johtuu.
Kuvissa Survonkoski ja Autiojoen rantoja.