Luontopäiväkirja

Toukokuu 29, 2008

Lintujen pesimäkausi hyvässä vauhdissa

Aihe: Liikkeellä luonnossa — jukka @ 11:09 am

Hei vaan luonnon ystävät!

Taas pitkästä aikaa on tartuttava kynään - tai näppäimistöön. Kevät on edennyt muutamista kylmistä päivistä huolimatta. Tervapääskytkin ovat jo tulleet.

Tämän päiväinen linturetki tuotti muutaman mukavan havainnon. Särkimäen rinteestä löytyi pensastaskun pesä, jossa oli pienet siniset munat. Laji varmistui, kun näin naaraan lähtevän pesästä, ja se jäi hetkeksi puun oksalle. Pensastaskuja on hakkuuaukoilla aika paljon, ja tyypillinen pesäpaikka on kaatuneen puun juurakon alla piilossa. Särkimäen päällä lentomajakan aitauksen sisäpuolella on tänäkin vuonna kalatiiroilla pesät. Puolenkymmentä tiiraa oli ehkä jo hautomassa, mutta kun tulin paikalle, niin kaikki lähtivät lentoon pyörimään pääni päälle. Munia oli mahdoton löytää aitauksen ulkopuolelta kiikaroimalla. Pitänee pyytää oikein lupa mennä joskus sisäpuolelle laskemaan tiiran pesät.

Särkilammen rannasta kuusesta lähti sepelkyyhky. Kun tulin puun alle, niin löysin pienen risupesän. Kyyhky hylkää helposti pesänsä, joten en noussut puuhun. Mutta varma pesintä kuitenkin siitäkin tuli. Luonetjärvellä viime vuonna pesinyt kuikka on tänä vuonna tehnyt pesän mahdollisesti toiseen saareen, koska näimme sen melontaretkellä tulevan varvikosta rantaan. Hyvä pesäpaikka siinä mielessä, koska kalalokit pitävät huolen siitä, että kukaan ei uskalla nousta saareen.

Ja huipuksi tälle päivälle: kanahaukan pesintä on onnistunut ja pesässä on poikaset! Kiikaroin pesälle, josta kuului pienten poikasten ääntely, ja näin naaraan olevan pesällä. Hieno hetki oli, kun se vilkaisi minuun päin, ja näin sen keltaisen silmän. Lähtiessäni pois se huomasi minut ja lensi kiljuen pääni päältä.

Kun pesintäkausi on nyt meneillään, niin lintujen laulu on hieman vaiennut. Enää se ei ole samanlaista kuin toukokuun alun jälkeen. Mutta kohta tulevat yölaulajat, ja niitä on sitten iltaisin mukava käydä kuuntelemassa.

Liikkukaahan luonnossa!

Toukokuu 21, 2008

Vedet lämpiävät ja melontakausi on täydessä käynnissä

Aihe: Ajankohtaista — jukka @ 5:32 am

Kesä kohti mennään ja ilmat alkavat lämmitä. Nyt alkaa melontakausi!

Vielä on kesäkuussa tilaa muutamille melontaretkille, joten varatkaa oma retkenne heti. Hienoja retkivaihtoehtoja on eri puolella Jyväskylää kanavareittiä unohtamatta. Ja jos haluatte meloskella omaan tahtiin, niin kysykääpä kanootteja ja kajakkeja vuokralle!

Mikään ei myöskään estä lähtemästä vaikka luontopoluille. Käykääpä tutustumassa juuri avattuun Kallioplanetaarioon Nyrölässä. Voimme samalla reissulla poiketa Nyrölän hienolla luontopolulla nauttimassa kahvit.

Toukokuu 19, 2008

Pöllönpoikaset rengastettiin

Aihe: Liikkeellä luonnossa — jukka @ 5:28 am

Hei vaan luonnon ystävät!

Viime viikolla rengastettiin Tomi Hakkarin ja kavereitteni kanssa pöllönpoikaset. Viirupöllöillä poikaset olivat jo aika isoja ja viikon parin sisään ne jättävät ehkä jo pesän. Yksi helmipöllöpesue oli viittä vaille jo lähdössä maailmalle ja viimeinen hetki rengastukselle olikin käsillä. Mutta oli yksi myöhäinenkin helmipöllön pesintä, joka löytyi Rupanlahdesta omasta pöntöstä. Siellä oli vasta kuoriutuneina neljä poikasta ja vielä kuoriutumaton muna. Näiden poikasten rengastukseen on vielä pari viikkoa aikaa. Varpuspöllöillä oli vielä munat, joten nyt rengastettiin vain naaraat ja poikaset sitten myöhemmin.

Rengastus oli itselleni uusi kokemus. Hieno oli katsella kokeneen Tomin rauhallista ja varmaa työskentelyä. Viirunaaraat sitä vastoin eivät olleet rauhallisia. Yhtä lukuunottamatta ne kaikki lähtivät pöntöistä ja lensivät rengastajaa kohti poikasia puolustaakseen. Useita kertoja pöllö iski Tomin niskaa ja selkää suojanneeseen kilpeen ja muutaman kerran kypäräänkin. Ilman suojavarusteita veri olisi varmasti vuotanut! Se yksi naaras istui pesässä kaikessa rauhassa, kun poikaset otettiin viereltä ja laskettiin rengastuksen jälkeen takaisin pöntöön. Se ilmeisesti tiesi mitä tehtiin ja oli luottavaisella mielellä…

Kaiken kaikkiaan tänä keväänä oman Atlas-alueen viirun pesinnöistä tuli 14 poikasta. Yhdessä pesässä oli vasta kaksi munaa, yksi pesä oli jostain syystä tuhoutunut kokonaan, ja muutamia munia oli jäänyt myös kuoriutumatta. Varpuspöllöillä munamäärät olivat suuria: kolmessa pesässä yhteensä 21 munaa. Kahdessa helmipöllön pesinnässä oli yhteensä 8 poikasta ja vielä kuoriutumaton muna.

Myyräkanta jatkuu vielä hyvänä, joten poikasilla on aika hyvät mahdollisuudet selviytyä tulevasta kesästä ja talvesta. Toivottavasti niistä joku jäisi lähiseuduille pesimään.

Ja lopuksi: Autiojoen pyrstötiaisten pesä on valmistunut ja haudonta on ilmeisesti käynnissä.

Toukokuu 7, 2008

Pientä takapakkia kevään tuloon

Aihe: Liikkeellä luonnossa — jukka @ 7:21 am

Hei vaan luonnon ystävät!

Kevään lämpimän helteiset kelit vaihtuivat vapun jälkeen koleaan viikkoon. Sää varmaan pysäytti hetkeksi lintujen muutonkin, vaikka paljon lajeja on jo tullutkin. Oikeastaan voisi sanoa, että kun maanantaina näin kevään ensimmäiset pääskyset, niin kesä on siis tullut. Tervapääsky antaa odottaa itseään toukuun puoliväliin, mutta siinä 17.päivän kieppeissä sekin varmaan ilmestyy.

Jäät lähtivät vappuna, ja samalla myös melontakausi Luonetjärvellä alkoi. Uusi lajikin itselleni löytyi Luonetilta, nimittäin isokoskelo. Se on kuitenkin vain hetken paikallisena ja jatkaa suuremmille selille. Samoin tekee tukkakoskelo-pariskunta, joka sekin uiskenteli Pukkisaaren kupeessa.

Kävin tarkastamassa pöllön pöntöt, josko niissä olisi myöhäisiä pesintöjä. Ja olihan niitä pari: viirupöllö Kuikassa ja helmipöllö Rupanlahdessa syksyllä laittamassani pöntössä. Sillä oli vielä viisi munaa haudonnassa ja aika myöhäinen se on, kun vertaa Nyrölässä 13.4. olleeseen helmarin pesään, jossa oli jo poikasia. Ensi viikolla käymme Tomi Hakkarin kanssa rengastamassa kaikki poikaset.

Lintuatlas on tullut tänä vuonna kolmannelle vuodelleen. Atlaksessa kartoitetaan koko Suomen pesimälinnusto, ja sitä varten koko maa on jaettu 10×10 km ruutuihin. Niistä jokaisesta pitäisi löytää mahdollisimman monta lajia ja varmistaa myös niiden pesintä. Itselläni on Tikkakoskella vastuulla oma ruutu, ja tästä Atlas-ruudusta on nyt löytynyt 107 lajia, joista itse olen löytänyt 97. Kaikki lajit eivät varmaankaan ruudussa pesi, koska olen nähnyt ne vain ehkä kerran, mutta lähes puolella on kuitenkin varma pesintä ja mahdollisia pesintöjäkin on paljon. Työ on vaatinut aika paljon linturetkiä mutta on niitä ollut mukava tehdäkin. Tavoitteenani on löytää n. 115-120 lajia omaan ruutuuni ja saada niiden pesintävarmuus nousemaan korkeaksi. Viirupöllön pesintöjä on ruudussa kolme ja helmipöllön yksi, joten tulos ei ole kovin hyvä siltä osin. Yksi viiru kyllä pesii aivan rajalla ja käy ainakin saalistamassa omassa ruudussani. Jokihaaran ja Vehniän suunnalla pöllön pönttöjä on vähemmän, joten sen alueen pöllökannan saa kyllä pöntöttämällä varmaan nousemaan.

Jos muuten haluatte tutustua uuteen keskisuomalaiseen lintutorniin, niin käykääpä Särkilammen lintutornissa Uuraisilla. Se sijaitsee ennen Uuraisten keskustaa Petäjävedelle lähtevän tien varressa tien vasemmalla puolella. Tornia ei voi olla huomaamatta, sillä se näkyy hyvin tielle ja parkkipaikkakin on vastapääätä. Sain sieltä viime viikolla itselleni pari uutta lajia, nimittäin suokukon ja jouhisorsan. Kurki on pesällään n. 100 m päässä ja sen kaksi munaakin näkyivät kiikarilla hyvin. Toinen mukava torni on Jokihaarassa. Sorvasen lintutornile pääsee, kun käännytään Jokihaaran uudelta omakotitalo-alueelta Oikarin tilalle vievälle tielle ja seurataan opasteita, jotka alkavat Oikarin talolta. Siellä näkee mm. joutsenen pesän, vikloja ja viimeksi näimme hirvenkin, joka kaikessa rauhassa söi vesikasveja lammen rannassa. Viitasammakoiden pulputus oli mukavaa kuultavaa.

Kevät on nyt vuoden parasta aikaa. Luontoon siitä - hus!

Toteutettu WordPress-ohjelmiston voimalla