Luontopäiväkirja

Heinäkuu 29, 2008

Mehiläishaukan poikanen rengastettiin

Aihe: Liikkeellä luonnossa — jukka @ 7:58 pm

Hei vaan luonnon ystävät!

Tänään kävin Tomin kanssa rengastamassa mehiläishaukan poikasen. Se oli viime viikosta varttunut jonkin verran ja siivissäkin oli jo alkavia sulkia. Pesässä oli kennojakin, joten vaikka alkukesän aikaan ei juuri kimalaisia, mehiläisiä ja ampiaisia näkynyt, niin on niitä nyt kuitenkin ollut syötäväksi. Sammakon reittäkin oli ollut tarjolla. Juuri ja juuri rengas pysyi jalassa kiinni, sen verran myöhäisestä pesinnästä oli kyse. Molemmat emot kiertelivät koko ajan ympärillä ja syksyivätkin kohti, kun olimme pesällä.

Keski-Suomessa on tänä vuonna Viitasaarelta toinen havainto mehiläishaukan pesinnästä, mutta pesintä siinä ei ole vielä varma. Tyytyväinen saa olla, että Tikkakosken seutuvilta sellainen on löytynyt. Toivottavasti tämä poikanen selviää aikuisikään asti ja pääsee muuttamaan syyskuusa kohti trooppista Afrikkaa.

Heinäkuu 23, 2008

Luonetjärven lintuatlas-ruutu erinomaisella tasolla

Aihe: Liikkeellä luonnossa — jukka @ 5:58 pm

Hei vaan luonnon ystävät!

Olen joskus aiemmin kertonut Lintuatlas-projektista, jossa olen ollut nyt mukana pari vuotta. Kertauksena vielä lyhyesti, mistä atlaksessa on kyse. Lintuatlaksen tavoitteena on selvittää maamme pesimälintulajien nykyiset levinnäisyydet sekä tutkia lajien levinneisyyksien muutoksia. Suomessa on ollut kaksi pesimälinnustoa kartoittavaa lintuatlasta, ensimmäinen vuosina 1974-79 ja toinen 1986-1989. Nyt meneillään oleva atlas alkoi vuonna 2006 ja päättyy vuonna 2010.

Lintulajien esiintymistieto kerätään 10×10 km ruuduista koko Suomesta. Tavoitteena on löytää kustakin ruudusta mahdollisimman monta lajia sekä varmistaa niiden pesintä. Lintuatlashavaintoihin pitää liittää pesimisvarmuusindeksi, jonka mahdolliset arvot ovat 1-8. Joka lajista pyritään saamaan ruudussa mahdollisimman korkea indeksi. Jos siis löytää vaikkapa peipon pesän ja näkee poikaset, niin indeksi on korkein 8. Mitä enemmän ruudusta löytyy lajeja ja mitä korkeammat indeksit ovat, sitä parempi on ruudun arvo.

Oman atlas-ruutuni 692:342 oikea alakulma on Oskarinkadulla Tikkakosken altailla, siitä pohjoiseen 10 km Vehniälle Eteläahoon, sieltä länteen Iso-Uuraisen itärannalle ja sieltä etelään Nyrölän Iso-Soukan järven eteläpäähän. Yhteensä 100 neliökilometriä. Ruudussa on retkeiltävä ahkerasti, ja kaikki erilaiset biotoopit eli taajamat, metsät, pellot, vesialueet ja suot olisi tutkittava tarkkaan varsinkin keväällä kun muuttolinnut palaavat ja kesällä poikasaikaan. Saatte uskoa, että kymmeniä päiviä olen viettänyt maastossa ja kolunnut alueesta kolme neljäsosaa aika tarkasti. Jokihaarassa on vielä sellaisia alueita, joilla en ole käynyt. Melontaretkillä olen ollut Luonetjärven lisäksi mm. Vääräjärvellä, Keskisellä ja Naarmijärvellä. Aluksi oli kartta mukana, mutta nyt sitä en juurikaan tarvitse. Koko alue on tullut aika tutuksi.

Aloitin atlas-kartoituksen vasta vuonna 2007 kevättalvella. Tavoitteenani oli saada ruudun arvoksi hyvä, mutta siihen en ihan päässyt. Viime vuonna kunnostin ja rakensin pöllönpönttöjä paljon, ja toivoin, että niiden pesintöjä löytyisi, kuten sitten löytyikin. Tämä vuoden tavoitteena on ollut varmistaa pesintä puuttuvilta lajeilta, ja siinä olen aika hyvin onnistunut. Suunnitelmissa on myös tehdä haukoille risupesiä. Paljonkonko lajeja on sitten löytynyt tästä Luonetjärven ruudusta?

Ruudusta on löytynyt yhteensä 111 lajia. Joukossa ei ole juurikaan muuttavia lajeja, jotka lentävät vain yli tai pysähtyvät ehkä vain päiväksi. Näistä 111 lajista varma pesintä on 60:lla, todennäköinen 9:llä, mahdollinen 40:llä ja epätodennäköinen kahdella. Joukossa on monta lajia, joista tiedän, että ne varmasti pesivät ruudussa, mutta pesää ei vain ole löytynyt. Uskon, että vielä muutama uusikin pesivä laji löytyy. Näitä voivat olla mm. peltopyy, haapana, ampuhaukka, sinisuohaukka, pikkukuovi, uuttukyyhky, sarvipöllö, suopöllö, kiuru, kottarainen ja kivitasku. Itse olen kaikista lajeista löytänyt suurimman osan, mutta joukossa on myös muiden tekemiä havaintoja. Tänään, kun löysin tukkasotkapoikueen Särkilammelta, niin ruudun arvo nousi erinomaiseen. Pitkä työ on tuottanut hyvän tuloksen ja kun kaksi vuotta on vielä jäljellä, niin uskon, että lajimäärä nousee n. 120:een ja varmojen pesintöjen määrä lähentelee sataa.

Jos haluat mukaan lintuatlakseen, niin vielä ehdit. Käy vilkaisemassa Lintuatlaksen sivuja, niin sieltä saat lisätietoa asiasta. Voit rekisteröityä Havaintopäiväkirjaan eli Hatikkaan, ja näin voit tallettaa myös omia havaintojasi. Kaikki ne tukevat samalla muiden tekemää työtä.

Lintuharrastus on mielestäni harrastuksista kiehtovimpia. Aina löytyy uutta opittavaa, kun ensin opit tunnistamaan linnut niiden ulkomuodon perusteella, seuraavaksi äänten perusteella ja sitten vielä varoitusäänet ja poikastenkin äänet. Aloitin elämänpinnojen, eliksien eli lajista saatavien pisteiden keräämisen kolmisen vuotta sitten ja nyt niitä on kertynyt 178. Niitä kertyy harrastuksen sivutuotteena, mutta bongaamaan, eli muiden harrastajien havaitsemien lajien perään en ole lähtenyt kuin pari kertaa. Retkillä sen sijaan olen kyllä käynyt eri puolella Suomea. Valtaosa lajeista on kuitenkin löytynyt ihan Keski-Suomesta.

Ja on siinä muuten mieli korkealla, kun itse tehtyyn helmipöllön pönttöön on tullut asukas, joka kurkkii lentoaukolla, näkee pesän pohjalla viisi munaa, sitten poikaset ja niiden rengastuksen. Haikeus valtaa mielen, kun kesällä on pönttö tyhjillään ja pesue on lentänyt tiehensä. Mutta ensi kevättä ja uutta asukasta odottaa taas innolla.

Tervetuloa mukaan!

Mehiläishaukalla poikanen!

Aihe: Liikkeellä luonnossa — jukka @ 1:50 pm

Hei vaan luonnon ystävät!

Tänään tein pitkän linturetken Vehniän tuntumassa. Tavoitteena oli löytää lintupoikueita omaan Atlas-ruutuuni. Ja toki niitä löytyikin, yhdessä paikassa oli neljällä tiaislajilla poikueet liikkeellä ja lisäksi peukaloinen varoitteli vieressä. Mukavin havainto oli kuitenkin se, että Särkilammella on tukkasotkalla kuusi poikasta. Se on samalla ensimmäinen havaintoni sen lajin pesinnästä omassa Atlasruudussa.

Ja pitihän se käydä tarkastamassa mehiläishaukankin pesinnän tilanne. Kun olin metrin päässä pesästä, niin emo lähti vaivihkaa pesältä. Ääntäkään se ei päästänyt. Katsoin nopeasti pesään, ja siellä oli yksi kymmensenttinen valkea poikanen, joka tuijotti suoraan silmiin. Siinä sitä luontoelämystä kylliksi!

Heinäkuu 22, 2008

Autiojoki tulvii!

Aihe: Ajankohtaista — jukka @ 12:35 pm

Sateinen heinäkuu on nostanut vedenkorkeuksia tuntuvasti. Niinpä Autiojokikin on nyt kevään tulvakorkeudessa. Nyt saisi maistaa taas jokimelontaa, joka on hieman haastavammasta päästä, kun on joen ylle kaatuneita puita ja oksia väisteltäväksi, virta vie aina päin rantaa ja silloin tällöin joutuu nousemaan kajakista pois hankalissa paikoissa.

Melontaretki Survonkoskelle ja takaisin lähtöpaikkaan Oskarinkadun päähän Tikkakosken altaille vie vajaan kolmisen tuntia taukoineen. Jos piipahtaa vielä Puuppolassa, niin saa varata nelisen tuntia.

Kerätkääpä kolmen hengen ryhmä, niin lähdetään joelle, ennenkuin vesi laskee. Mutta syksyllä tuo ihanuus on taas edessä, joten jos nyt ei pääse, niin syksyllä sitten. Tällä kertaa joki on kuitenkin kesäasussa, ja siinä mielessä mukava kohde. Kannattaa varata mukaan rönttövaatteet + vaihtovaatteet sekä sellaiset kengät, että niiden kastumisesta ei ole väliä.

Hop hop!

Sadetta, sadetta…

Aihe: Liikkeellä luonnossa — jukka @ 7:37 am

Hei vaan luonnon ystävät!

Tämä heinäkuu jää varmasti lomalaisille mieleen yhtenä sateisimmista heinäkuista. Alkukuusta sateet alkoivat usein illalla yhdessä ukkosen ja salamoiden kanssa ja nyt loppukuusta sateet ovat olleet enemmän kokopäiväisiä. Eräänä perjantai-iltapäivänä olimme pikku porukalla melomassa Luonetjärvellä. Keli oli tosi aurinkoisen lämmin, tyyni ja oli mukava käydä Peuraniemessä uimassa. Jo mennessämme Peuraniemeen katsoin pohjoisen taivaan tummia pilviä, ja sanoin muillekin, että saamme vielä ukkosen päällemme. Sitten alkoi tuulemaan pikku hiljaa kohti pilvirintamaa, ja siitä tiesin, että päälle se tulee. Hoputin toisia lähtemään ennenkuin kastumme - no kesä kyllä kuivaa, minkä kastelee.

Kun meloimme kotiinpäin itärannan paikkeille, niin pilvirintama oli tulossa suoraan päälle. Tuuli alkoi nousta jo aika voimakkaaksi, ja alkoi pikku hiljaa sataa. Meloimme ihan tosissamme Hietasalmen sillan suuntaan, kun puut alkoivat taipua ja takana kuului kova pauhu. Hietajärvellä pääsimme tuulen suojaan, mutta olin ihan varma, että Luonetin puolella olisimme olleet vaikeuksissa, kun matkalaisemme eivät olleet kokeneita melojia. Sitten alkoi kaatosade, ja kastuimme alkkareita myöten, ennenkuin pääsimme kotiin. Melkoínen säänmuutos vajaan tunnin sisään!

Nyt alkuviikosta sadetta on taas piisannut. Mutta toivottavasti siitä on jotain hyvääkin. Kaivot täyttyvät, sienisadosta voi tulla hyvä ja ainakin luonnonkukat ovat nyt täydessä loistossaan. Luonto on oikeasti vihreää, eikä kuivaa ja kuollutta. Eikä se sade luonnossa liikkujaa juurikaan haittaa. Eilen tein kolmen tunnin lenkin, mutta coretekseillä kuitenkin pysyin aika kuivana- mitä nyt vesi meni saappaaseen housunlahkeita pitkin… Käväisin haukkametsässä, jossa kuulin nuoren kanahaukan ja mehiläishaukkakin oli pesällään. Se lähti pesästä tullessani pesäpuun alle. Samoilla paikoilla tapasin myös peukaloisen poikasineen.

Siispä ei muuta kuin ulos vaan, vaikka sataisi vanhoja ämmiä, sanoo muistaakseni vanha suomalainen sananlasku!

Heinäkuu 18, 2008

Melontaretkellä Puulavedellä 14.-15.7.2008

Aihe: Liikkeellä luonnossa — jukka @ 7:08 am

Hei vaan luonnon ystävät!

Seuraavassa lyhyt matkakertomus Tuulikin kanssa tekemästämme melontaretkestä Puulavedelle. Tässä retkestämme karttakuva:
puula1a.jpg

Puulavesi on yksi Suomen suurimmista järvistä. Se sijaitsee pääosin Kangasniemen kunnan alueella. Puula on saaristoinen ja karikkoinen järvi, jossa on suuria selkävesiä, puhdasta vettä ja paljon lintuja, joista kuikka on Puulan tunnus. Tänä vuonna siellä melottiin myös Suomi meloo- tapahtumassa. Me valitsimme Puulan kohteeksemme, koska emme olleet koskaan käyneet siellä, halusimme rengasreitin ja hyvät telttailupaikat. Ne kaikki löytyivät Puulalta. Saimme Jyväskylästä Maanmittaushallituksen Karttapalvelusta Puulan veneilykartan 1:50 000, joka oli aivan välttämätön, jotta suunnistaminen olisi onnistunut oudoilla vesillä. Kajakkikaksikkomme on Avalon Avec, jolla on melottu nyt kolme kesää järvillä ja merelläkin vaahtopääaalloissa. Se on tullut tutuksi ja turvalliseksi ja nopeaksi melottavaksi. Mutta täydessä lastissa sen kanssa emme ennen tätä retkeä emme ole olleet vesillä.

Nyt tuli siis testattua sitä, miten varusteet mahtuvat ja minkälainen melottava se on. Molemmilla meillä oli makuupussit, itsestään täyttyvät makuualustat ja vaihtovaatteet, lisäksi teltta, keitin, ruokaa pariksi päiväksi, vettä, ensiapulaukku ja kiikarit. Kaikki tavarat mahtuivat juuri ja juuri kannen alle. Oma makuupussini oli untuvapussi, joka ei vienyt tilaa kuin 10×20 senttiä, mutta Tuulikin kuitupussi sen sijaan ainakin viisi kertaa enemmän. Teltta oli vanha vaellusteltta, jolla oli aika paljon painoa. Näille retkille kevyempi olisi ollut paikallaan. Tavaraa kertyy niin paljon, että kajakin kantaminen täydessä lastissa ei ole helppo homma. Onneksi lähtöranta oli matala, ja kajakki oli hyvä lastata ihan rannassa ja työntää siitä vesille.

Lähdimme matkaan Kortesalmen kylästä sillan pielestä. Vesillelaskupaikkaa ei tahtonut löytyä, mutta kun kysyimme luvan siihen Lahtisen pariskunnalta, niin saimme niin ystävällisen palvelun, että sitä ei voinut kuin ihailla. Siinä kun keskusteltiin Lahtisen Jounin kanssa, niin jo löytyi yhteinen tuttukin molemmilta - kyllä maailma on pieni!

Iltapäivä oli jo pitkällä, joten vesille oli päästävä, jotta ehtisi yöksi Pikku Paatsaloon, joka oli tuleva leiripaikkamme. Iltapäivä oli kaunis ja tyyni, ihanteellinen melontakeli. Meloimme pitkin rantoja Puulansalmen suulle, jossa ensimmäinen tunti täyttyi. Nopeus myöhemmin kartasta mitattuna oli 6,3 km tunnissa, joka ei ole huono ollenkaan, kun siinä sivussa kiikaroitiin lintuja ja varottiin hieman kiviäkin. Mainiemessä pidettiin ruokatauko. Siellä on hyvä kajakillakin rantautua ja on laiturit, missä laitella ruokaa. Paikka oli hiljainen, vain kaksi venettä lähti vesille sinä aikana. Mainiemestä jatkoimme Mustasaaren kupeelle, sieltä Selkäsaareen, Siuttasen pohjoisrannalle ja Honkasaaren kapeasta salmesta läpi. Sitten oli edessä lähes parin kilometrin loppumatka Pieneen Paatsaloon, joka tehtiinkin voimistuvassa tuulessa. Silloin huomasi, että Karttuuselällä on mittaa ja sieltä kun puhaltaa, niin aalto kyllä nousee isoksi. Pääsimme hyvin pienen saaren suojaan ja sieltä lahdenpoukamaan, jossa rantautumispaikka on. Hieno poukama, jossa on varottava muutamaa pintakiveä. Paikka on siisti, on hyvä nuotiopaikka, liiteri, kuivakäymälät ja muutama telttapaikkakin. Pienestä Paatsalosta aukeaa kymmenisen kilometriä pitkä Karttuuselkä.

Illalla tuuli alkoi nousemaan ja aalto löi rantaan taukoamatta. Telttamme oli kymmenen metrin päässä rannasta ja yöunet jäivät hyvin vähiin, kun ei ollut tottunut aaltojen loiskintaan. Päänvaivaa aiheutti yöllä myös se, miten päästään lähtemään, jos aamulla on Karttuu vaahtopäänä ja miten päästään Paatsalon niemen ohi suojan puolelle. Aamulla noustiin ylös klo 9 aikaan ja syötiin tukeva aamupala. Ainoa keino päästä rannasta vesille aallokossa oli laittaa kajakki rannalle keula kohti ulappaa, Tuulikki ensin etuaukkoon ja sitten itse taakse ja työntää venho vesille. Onneksi ranta oli matala ja homma onnistui. Vaahtopäitä oli siellä täällä, ja niemen kärjessä matala ranta nosti korkea aallon ja ristiaallokonkin. Kiersimme saaren länsiniemen kautta myötätuuleen ja pahimmasta selvittiin. Täytyy sanoa, että kyllä Avalon on peli kovassakin kelissä!

Reittisuunnitelmaamme kuului kiertää Iso Paatsalo, mutta näillä tuulilla se jäi tekemättä. Meloimme Pyynsalon ja Rasisaarten kautta Ryysänsaareen ja sieltä Karhusaaren länsirannan kautta Karhulahteen. Siellä on hieno kallio, joka muistuttaa karhun päätä. Lahden perukassa on n. 30 metrin kannas, josta vedimme kajakin Pauninselän puolelle. Tuota kannasta ovat muutkin jäljistä päätellen käyttäneet. Alkoi tihkusade ja tuulikin tyyntyi lähes kokonaan. Kiersimme Siekkisensaaren pohjoisrannalle, ja sieltä Kenkunsaaren länsirantaa noudattaen Iso-Sarvulin pohjoiskärkeen, jonka länsirannan niemessä pidimme ruokatauon. Aurinko alkoi jälleen paistaa ja ilma lämmetä ja oli taas mukava jatkaa matkaa. Hölönlahti ylitettiin mukavassa sivuaallokossa ja pääsimme pitkään Puulansalmeen, joka vei meidät takaisin lähtöreitillemme. Tuuli oli lepppoisaa ja päätimme tulla laivaväylää pitkin kotirantaan. Tuuli kuitenkin nousi ja teki kunnon aallot parille viimeiselle kilometrille. Oli hienoa surffata aalloilla retken päätteeksi.

Edessä oli enää kotimatka Kangasniemen kautta, sauna, hyvä ruoka ja kunnon yöunet. Melontamatkaa kertyi 43 kilometriä, joista ensimmäisenä päivänä 18 ja toisena 25. Enemmänkin päivässä saa melottua, mutta täydessä lastissa ja tuulessa n. 30 kilometriä on päivää kohti ihan tarpeeksi. Avalon osoitti, että se ei ole turha ostos, vaan siihen on kannattanut satsata. Melontavarusteita on hankittava lisää, mm. uudet melat ja aukkopeitteet olisivat paikallaan, teltta olisi hankittava ja Tuulikille kevyempi ja pieneen tilaan mahtuva makuuupussi.

Puulavesi on hieno järvi, johon kannattaa melontaretki suunnata. Siellä oli rauhallista eikä veneilijöitä juurikaan näkynyt. Paljon jäi vielä melottavaa, ja sinne varmasti lähdetään uudelleen. Toivottavasti tästä kertomuksesta on hyötyä muillekin ja aina voit ottaa yhteyttä, jos retkesi suuntautuu Puulalle.

Vuoden lintuhavainto

Aihe: Liikkeellä luonnossa — jukka @ 5:03 am

Hei vaan luonnon ystävät!

Vietimme tosi mukavan pari päivää tuttaviemme mökillä Leivonmäellä. Tuukka ja Maarit olivat luoneet vanhan torpan miljööstä niin viihtyisän paikan, että vaikka torppa ei sijainnut lähelläkään järveä, niin ei sitä edes kaivannut. Vanha torppa, riihi, savusauna ja hyvä ruoka takasivat sen, että olo oli leppoisaa.

Mutta sitten siihen lintuhavaintoon. Kuulin metsästä kuin joku olisi viheltänyt kumiankalla - tiedät varmaan sellaisen vinkuvan äänen, Se toistui puolen minuutin välein ja ankkaan puhallettiin aina kolme kertaa. Ihan uusi ääni ja linnulta se kuulosti, mutta laji kyllä oli ihan tuntematon. Epäilin, että voisi olla vaikka joku poikanenkin kyseessä. Tuukan kanssa päätettiin sitä mennä katsomaan. Hiivimme hiljakseen kuusikkoon, jä ääni alkoi kuulua lähempää. Nyt alkoi varmistua, että joku poikanen siellä piti ääntä, sillä ääni kuului aika alhaalta kivien ja kantojen tasalta. Kävelin vanhan kuusimetsän rajaa pitkin pikku hiljaa ja pysähdyin kuuntelemaan, katsoin puiden oksille - ja tuijotin suoraan silmastä silmään parinkymmenen metrin päässä oksalla istuvaan lapinpöllöön! Aivan mahtava hetki! Kuiskasin Tuukan paikalle ja molemmat saimme muutaman minuutin rauhassa seisoskella ja katsella pöllöä. Poikanen vinkui lähistöllä. Emo suki höyhenpeitettään ja katseli alas ilmeisesti myyriä etsien. Sitten se hypähti lentoon ja levitti pitkät, leveät siipensä. Kyllä oli iso! Poikasta emme nähneet ja poistuimme hiljaa paikalta. Vaimoille riittikin sitten kertomista.

Ennen mökiltä lähtöämme päätimme vielä käydä katsomassa lähdettä, joka on parin sadan metrin päässä torpasta Metsähallituksen mailla. Siellä kuulin lapinpöllön poikasen äänen uudestaan ja tottakai oli mentävä katsomaan sitä Maaritin ja Tuulikin kanssa. Taas mentiin pikku hiljaa ja päästiin aivan samalle paikalle kuin missä olin Tuukan kanssa pöllön tavannut. Huomasin ensimmäisenä emon, joka istui puun oksalla ja Tuukka löysi poikasen, joka sekin istui oksalla. Nyt saimme kaikki ihailla näitä harvinaisia lintuja.

Lapinpöllö on Keski-Suomessa harvinainen lintu, mutta vuosittain siitä tehdään joitain havaintoja ja pesintöjäkin on tänä vuonna jo löytynyt. Lapinpöllö pesii vanhoihin risupesiin, katkenneisiin kantoihin ja jopa maahankin. Se ei ole samanlainen kolopesijä, kuin viirupöllö on.

Heinäkuu 13, 2008

Luonetjärven kuikkaparilla poikaset

Aihe: Liikkeellä luonnossa — jukka @ 6:54 pm

Hei vaan luonnon ystävät!

Tämän päivän mieluisin lintuhavainto oli se, että Luonetjärven kuikkaparilla on tänäkin kesänä poikaset. Viime vuonna pariskunta pesi omien havaintojeni mukaan ensimmäistä kertaa. Alkukesästä näin Komentajanniemen viereisessä saaressa hautovan kuikan ja ajattelin, että sama pari voisi olla kyseessä tälläkin kertaa. Saari saa olla aika rauhassa, koska siinä on myös kalalokilla pesä ja se pitää veneilijät kauempana. Tämän kesän poikaset olivat aamupäivällä länsirannalla Pukkisaaren kupeessa aikuisten seurassa. Toivottavasti ne molemmat selviävät syksyyn asti ja pääsevät muuttomatkalle. Viimevuotisista poikasista ilmeisesti toinen menehtyi, koska aikuisten seurassa loppukesästä oli vain yksi nuori kuikka.

Toinen mukava havainto oli nuolihaukka, joka tähysteli Luonetjärven päässä Sarpattia vastapäätä olevassa Perunniemessä. Uskoisin, että sillä on siellä pesä tänäkin kesänä. Nuolihaukka käyttää yleensä ravinnokseen sudenkorentoja, joita se napsii ilmasta. Hyvällä onnella se voi nähdä saalistavan kaislikkojen yllä. Loppukesäisin se voi myös saalistaa pääskysiä, ja sen taktiikkana on syöksyä korkealta pääskysparveen ja yrittää siepata joku parven reunimmaisista pääskysistä kynsiinsä. Viime vuonna tuttavani kertoi, että nuolihaukka oli Luonetjärvellä ahdistellut harmaahaikaraakin.

Ja vielä kolmaskin mielenkiintoinen lintuhavainto. Eilen illalla teimme Tuulikin kanssa linturetken vielä Tuohimäkeen. Ensimmäisenä tapasimme pikkulepinkäisen, jota katselimme jo pari päivää aikaisemmin samalla paikalla. Seisoessamme mäen laella meni aivan vierestämme matalalta mehiläishaukka ohi. Se oli tummanruskea, joten se ilmeisemmin oli naaras. Haukkametsän mehiläishaukka! Se liiti kohti lentokentän pohjoispäätä ja hävisi sitten metsään.

Kaikki eivät ehkä tule ajatelleeksi sitä, miten hienot metsät ja järvi meillä tikkakoskelaisilla on. Siihen kun vielä lisätään Tikka-Mannilan pellot, niin vastaavia saa hakea!

Heinäkuu 6, 2008

Kesä jatkuu - lomallakin on liikuttava

Aihe: Ajankohtaista — jukka @ 8:17 am

Lapin retki on tehty, ja matkakertomuksen voit lukaista Luontopäiväkirjastani.

Heinäkuu on luontomatkailuyrityksissä usein hiljaista aikaa, kun työpaikat ovat lomalla ja ihmiset viettävät omaa vapaa-aikaansa. Nyt on tilaa allakassa, joten kannattaa ottaa yhteyttä, ja vaikka vuokrata kanootteja ja kajakkeja kaveriporukalle ja lähteä meloskelemaan. Ja mikäli haluatte ohjatun retken, nokipannukahvit ja sen kanssa maistuvat retkieväät, niin sekin käy.

Ei muuta kuin tuumasta toimeen!

Haukkametsässä

Aihe: Liikkeellä luonnossa — jukka @ 8:08 am

Hei vaan luonnon ystävät!

Eilen illalla teimme Tuulikin kanssa retken haukkametsään. Muutama viikko sitten kerroin, että rengastimme sieltä löytämästäni kanahaukan pesästä poikaset ja että samassa metsässä epäilin myös mehiläishaukan aloittavan pesintää. Tulimme ensin kanahaukan pesälle hiljakseen. Saapuessamme pesän lähelle huomasin, että yksi poikasista istuu pesän yläpuolella oksalla. Se oli jo lähes aikuisen kokoinen, lentokykyinen lintu, joka väritykseltään oli ruskean kirjava ja rinta pitkittäisjuovainen. Vanhalla kanahaukalla on valkea alapuoli, jossa on harmaita poikkijuovia. Saimme hetken kiikaroida poikasta, ja kun lähdimme puulta, niin sekin huomasi meidät ja lähti lentoon. Ajattelin mielessäni, että keväällä ja alkukesästä äänekäs haukanpesä oli nyt muuttunut hiljaiseksi paikaksi, ja jäljellä oli enää täynnä untuvia oleva pesä ja ulosteiden kalkkijäljet, joita samalikko oli täynnä. Ehkäpä pientä haikeuttakin oli ajatuksissa, sillä haukat olivat jättäneet pesänsä ja yrittävät nyt selvitä omin avuin. Emot ruokkivat niitä kuitenkin vielä heinäkuussakin, ja niiden ääniä voi kuulla aamun aikaisina tunteina.

Jatkoimme matkaa toiselle pesälle. Puun alla ei ollut mitään jälkiä, joka olisi kertonut pesinnästä, Muutama viikko sitten kiipesin pesälle, ja siellä oli muutamia höyheniä ja oksilla kalkkijälkiä, jotka kertoivat, että pesintä oli mahdollisesti alkanut. Kiipesin pikku hiljaa pesälle ja juuri kun olin kurkkaamassa pesälle, niin mehiläishaukka lähti pesästä ja lennähti viereiselle oksalle metrin päähän. Muutaman sekunnin ajan sain katsoa suoraan haukan keltaiseen silmään (tuo hetki muuten jää pitkäksi aikaa mieleen) ja sitten se lensi viereiseen kuuseen. Katsoin pesään ja siellä oli yksi tiilenruskea muna. Yleensä mehiläishaukka tekee kaksi munaa, mutta voi olla, että sateinen kesä tai kimalaisten ja ampiaisten vähäinen määrä on vaikuttanut siihen, etä munia ei ollut enempää. Voi myös olla, että haukka ehti peittää toisen munista ennen lähtöään ja voihan se vielä munia sen toisenkin munan. Kiipesin alas ja kiikaroimme hetken emolintua, joka oli viereisen kuusen latvassa.

Mikä haukkametsä! Ajattele, että parin kolmen sadan metrin päässä toisistaan asustaa kaksi hienoa lintua, joiden pesiä ei monikaan ole päässyt näkemään. Mehiläishaukka on lisäksi niin piilotteleva pesinnässään, että Keski-Suomessa tavattuja pesiä ei vuosittain ole kuin muutamia, ja joskus on löydetty vain yksi. Toivottavasti tuo metsä säilyy hakkuilta, ja ihan vakavissani olen ajatellut ottaa omistajaan yhteyttä sen rauhoittamiseksi.

Paluumatkalla tapasimme vielä lentokykyisen palokärkipoikueen.

Ennen retkellemme lähtöä tapasin kaverini, joka oli lähdössä lenkille ja tietysti juoksuintoa täynnä. Mieleen tuli oma juoksuharrastukseni, joka nyt on tyystin jäänyt. Lenkillään hän varmasti nautti juoksemisen hienoudesta, hyvästä kunnosta ja kauniista kesäillasta, mutta ehkäpä luonnon seuraaminen jäi vähemmälle. Me teimme kahden tunnin aikana lähes kympin lenkin kävellen, näimme hienoja lintuja ja kuuntelimme luonnon ääniä. Hyvät puolensa on molemmilla. Kunnon ylläpitäminen on tärkeää mutta yhtä tärkeää on joskus vain kuljeskella, katsella ja kuunnella ja suunnata ne lenkkipolut muualle kuin asfaltoiduille kaduille.

Hieno ilta metsässä! Sinunkin kannattaa sinne joskus mennä ajan kanssa.

Seuraava sivu »

Toteutettu WordPress-ohjelmiston voimalla