Luontopäiväkirja

Elokuu 19, 2008

Mehiläishaukan poikanen harjoittelee lentämistä

Aihe: Liikkeellä luonnossa — jukka @ 7:10 am

Hei vaan luonnon ystävät!

Eilisellä sieniretkellä poikkesin mehiläishaukan pesällä. Edellisellä kerralla rengastimme pesässä olleen poikasen, ja se oli juuri ja juuri sen kokoinen, että rengas pysyi sen nilkassa. Aikaa oli kulunut tuosta tapahtumasta kolmisen viikkoa. Puun alle tullessani näin heti molemmat emohaukat, jotka kiertelivät pesäpuun ympärillä. Täytyy sanoa, että kyllä niillä on tarkka näkö, sillä vaikka tulin kuinka hiljaa, niin kyllä ne minut huomasivat. Tosin ääntäkään ne eivät päästäneet, vaan lensivät puun ympärillä ja vahtivat varmaan, kiipeäisinkö puuhun.

Poikanenkin pysytteli hiljakseen. Näin sen levittelevän siipiään ihan kuin lentämistä harjoitellakseen. Hieman etäämmältä puusta pystyin kiikaroimaan pesään, ja näinkin poikasen. Sen päässä oli vielä valkoista untuvaa, mutta muuten sulkapeite alkoi olla jo ruskehtava. Mutta vähiin käy kuitenkin sillä aika, sillä kohta sen on jo lähdettävä muutolle. Mehiläishaukan muutto Afrikkaan alkaa elokuun lopulla, ja silloin niitä näkeekin enemmän kuin kesällä. Eilisellä iltalenkillä näimme Tuulikin kanssa aikuisen mehiläishaukan, joka ehkä oli juuri tuosta pariskunnassa toinen osapuoli.

Sitten toinen havainto Vertaalasta. Käydessäni Kallioplanetaariolla ajelin takaisin Vertaalan kautta. Siellä näin pari mehiläishaukkaa, ja jäin etsimään niiden pesää. En löytänyt muuta kuin yhdestä kuusesta tuulenpesän, jossa oli kyllä joskus pesitty, mutta ei tänä kesänä. Asia vaivasi kuitenkin mieltä sen verran, että käväisin uudestaan muutaman päivän päästä samassa metsässä. Ja niin vaan löytyi kuusesta uusi risupesä, joka oli lähes kanahaukan pesän kokoinen. Puu oli hankala kiivettävä, ja alkoi jo vähän pelottaakin, että miten tästä selvitään. Pääsin kuitenkin pesälle asti onnellisesti. Tämän kesän pesä se olikin, mutta poikaset olivat jo lähteneet. Puun juurelta löytyi sulka ja kuivunut sammakko ja epäilin, että näinköhän taas olisi mehiläishaukka kyseessä. Sulkaa tutkiessani tulin pikku hiljaa kuitenkin toiisiin ajatuksiin. Hakkarin Tomille piti laittaa sulasta kuva meilin kautta, ja sieltä tulikin vastaus: hiirihaukka ja vielä tarkemmin idänhiirihaukka, joka on alalaji ja täällä Keski-Suomessa se yleisin. Ehkäpä se pariskuntakin oli hiirihaukka, mutta ensi kesänä se sitten nähdään. Mukava löytö se pesä oli siinä mielessä, että Tomillekin se oli uusi pesä.

Kaikkea näkee ja löytää, kun metsässä liikkuu hiljakseen, kuulostelee välillä ja istuskelee kannon päässä.

Sienikausi on nyt parhaimmillaan

Aihe: Liikkeellä luonnossa — jukka @ 6:45 am

Hei vaan luonnon ystävät!

Nyt kannattaa lähteä sieniretkelle! Keltavahveroita eli ruåtsalaisittain kantarelleja on noussut jo paljon. Sain niitä hakea kyllä aika kauan, mutta sitten kuusikoista, risujen alta ja polkujen varsilta niitä alkoi löytyä. Naapuri on Nyrölästä kantanut niitä muovikassikaupalla, ja jättänyt pienempiä kasvamaan. Eilisellä retkellä sain myös ensimmäiset suppilovahverot, jotka vielä olivat aika pieniä, mutta olihan ne kuitenkin muhennokseen poimittava. Erilaisia haperoita on paljon ja rouskuista ainakin kangasrouskut ovat nousseet. Pari kolme viikkoa sitten löysin ensimmäiset herkkutatit, mutta tänä kesänä ne ovat olleet aika matoisia - ainoastaan ihan pienet ovat säästyneet sienisääskiltä.

Sienien ja lintujen tunnistamisessa on vähän samanlaisia piirteitä. On niitä, jotka eivät sienistä tunne kuin kärpässienen, ja sellaisia, jotka osaavat erottaa ainoastaan linut akselilla pikkulintu, isolintu ja vesilintu. Hyvä neuvo on lähteä vaikkapa kokeneemman kanssa metsään ja opetella tunnistamaan pari kolme lajia vuodessa. Lintuja ehkä oppii enemmänkin, mutta sienten kanssa tämä periaate voisi olla sopiva. Samalla kannattaa opetella, miten sienistä laitetaan ruokaa - eihän niitä muuten kannata edes poimia. Kun tunnistaa jo kymmenkunta kauppasientä ja yleisimmät myrkkysienet, niin päästään pariinkymmeneen lajiin, ja se on monelle jo ihan riittävä määrä.

Sienikirjallisuutta on tullut kirjakauppoihin paljon. Uusimpana lajintunnistukseen on Kasvimuseon ja WSOY:n vuonna 2006 julkaisema Suomen sieniopas, joka esittelee noin 900 lajia, mukana on myös käävät. Tämä kirja on parasta antia sellaiselle, joka haluaa oppia tunnistamaan sieniä enemmänkin. Varsinkin kääpien esittely on mielenkiintoinen luku, koska niitä on puiden rungoilla paljon, ja niiden tunnistaminen on hyvä lisä luonnontuntemukseen. Toinen hyvä kirja on Mauri Korhosen Tunnista sieni (Otava 2005), jossa on myös hyvät tunnistusohjeet ja sieniruokiakin.

Eipä siis muuta kuin sieniretkelle! Samalla kannattaa poimia vadelmat talteen - niitäkin on nyt runsaasti.

Elokuu 12, 2008

Sarvikuonokas

Aihe: Liikkeellä luonnossa — jukka @ 5:24 am

p8110222b.JPG

Hei vaan luonnon ystävät!

Eilisellä iltalenkillä osui eteemme yksi Suomen suurimmista kovakuoriaisista, nimittäin sarvikuonokas. Tämä yksilö on uros, ja sen tunnistaa päässä olevasta sarvesta. Naaraalla on sarven tilalla vain pelkkä nysty. Sarvikuonokkaan toukat elävät lahopuussa, vanhoissa sahanpurukasoissa, kompostissa, yms. Suomessa sitä esiintyy Etelä- ja Keski-Suomessa, ja se on levinnyt maahamme tämän vuosisadan aikana.

Samalla lenkillä tapasimme vielä tuulihaukkapesueen. Viisi haukkaa lenteli lentokentän pohjoispäässä ja lekutteli haukkuaukon yläpuolella. Välillä ne kisailivat keskenäänkin. Mukava oli seurata niiden vauhdikasta menoa.

Helteet vaihtuivat sadekeleihin, mutta illat ja yöt ovat lämpimiä. Uimavedet ovat jäähtyneet n. 17 asteeseen, mutta aamuisin on piristävää käydä uimassa. Alkaa päiväkin ihan toisella tavalla.

Elokuu 8, 2008

Syksyisille retkille

Aihe: Ajankohtaista — jukka @ 5:42 am

Lomakausi alkaa olla takanapäin. Nyt on hyvä aika suunnitella syksyn retkiä, sillä vielä on pari kuukautta hyvää aikaa reippailla ulkona. Melontakausi jatkuu syyskuun lopulle ja patikkaretkiä voimme tehdä vielä lumien tuloon asti.

Miettikääpä oman työporukkanne kanssa tykyretkeä, ja tulkaa mukaan vaikkapa sienikorien kanssa.

Luonetjärven nuolihaukoillakin onnistunut pesintä

Aihe: Liikkeellä luonnossa — jukka @ 5:35 am

Hei vaan luonnon ystävät!

Luonetjärven pohjoispäässä Perunniemessä on nuolihaukalla ollut pesä ainakin pari vuotta. Aiemmin se pesi Pukkisaaressa, mutta varmaankin huonon pesän takia paikka on vaihtunut. Vaikea oli uutta pesää löytää, vaikka risupesiä olikin niemessä muutamia. Viime viikolla teimme iltamelonnan, jonka tavoitteena oli löytää pesä ja mahdollisesti jo lentävät poikaset. Nuolihaukka-uros odotteli meitä tähystyspaikallaan männyn latvassa, kun saavuimme paikalle. Lähes viereisestä männystä sitten löytyi pesäkin aivan puun latvasta, ja juurelta kalkkiroiskeita ja munankuoria, jotka sitten myöhemmin lintukirjan kuvauksen perusteella tunnistin nuolihaukan muniksi. Mutta poikasia ei näkynyt.

Alkuviikosta kävin aikaisin aamulla paikalla uudestaan oikein ajan kanssa. Pitkään sain odotella, mutta sitten alkoi varmaankin poikasella olla nälkä, sillä jatkuva kikitys alkoi kuuulua niemen männiköstä. Seurasin saalistavaa haukkaa ja näin samalla poikasenkin, joka lensi pesäpuun latvaan. Hienoa oli katsella sitä, kun emolintu toi syötävää poikaselle. Ainakin yksi poikanen on siis päässyt pesästä lentoon.

Alkukesä on ollut viileä ja sateinen, ja se on varmasti verottanut monen lintulajin pesintää. Poikasia on vähän ja niiden selviytymismahdollisuudetkin ovat heikommat, kun ravintoa ei ole riittävästi. Tänä vuonna metsäkanalintujen poikasia olen tavannut tosi vähän, mutta tiaisilla sitävastoin menee paremmin. Toivottavasti ensi vuosi olisi parempi.

Vielä kerran pitää kehaista tätä Luonetjärven seutua. Sen lisäksi, että meillä on hieno järvi ja vanhoja metsiäkin jonkun verran sen ympärillä, meillä on täällä myös hienoja lintulajeja pesivinä: on haukkoja, pöllöjä, kuikka sekä yli sata muuta lintulajia. Eikä unohtaa sovi hyviä marja- ja sienimaastojakaan. Sieniä muuten nousee parasta aikaa, ja mm. herkkutatteja on löytynyt jo paljon.

Eipä siis muuta kuin eväät mukaan ja metsäretkelle!

Toteutettu WordPress-ohjelmiston voimalla