Luontopäiväkirja

Syyskuu 3, 2008

Syyskuun harrastuksia

Aihe: Liikkeellä luonnossa — jukka @ 8:26 pm

Hei vaan luonnon ystävät!

Siirryttiin syyskuun puolelle allakassa. Alkuviikkoa mentiin mukavassa poutasäässä ja tiistaina aamulla oli jo pakkastakin muutama aste. Olen käynyt heinäkuusta alkaen joka aamu uimassa ja tähän asti olen pulahtanut järveen uskollisesti joka päivä (ellei ole ollut kiireistä aamulähtöä) vaikka sataisi vettä. Tuona pakkasaamuna kyllä jo tuntui siltä, että huhhuh!, on tää vähän hullua mutta kun olin päässyt vedestä ylös, niin olokin oli mitä mahtavin. Mitä nyt jalkoja VÄHÄN paleli jäätyneellä ruohikolla.

Mehiläishaukan poikanen on jättänyt jo pesän ja lähtee varmaan kohta kohti etelää. Nyt on paljon liikkeellä peippoja, tiaisia ja rastaita, jotka tyhjentävät jo pihlajia marjoista. Kohta saamme odotella kurkien lähtöä, ja pian tulevat myös hanhet, kunhan koillistuulet alkavat puhaltaa Vienanmeren suunnasta. Puuppolassa Kuukasojan aukealla näkee joka syksy kymmenittäin ellei sadoittain metsä- ja tundrahanhia. Pöllöillä on oma pieni soidinaika näin keväällä. Kaverini Matti kertoi kuulleensa ampumaradan tien varressa varpuspöllön huutelevan iltahämärässä. Varmaan se sama yksilö, joka siellä huuteli minulle keväälläkin. Sen pesä jäi löytämättä, mutta ehkäpä se vielä löytyy.

Tuulikki osti minulle mieluisen synttärilahjan 23.8, jolloin tuli 53 vuotta täyteen: Suuri Pohjolan kasvio. Tiiliskiven kokoinen painos, jossa on kaikkien Pohjolan maiden, ml, Islannin, Huippuvuorten ja Färsaarten, kasvit esiteltynä. Metsäretkelle sitä ei viitsi ottaa mukaan, mutta kasvin voi sitten tarkastaa kotona. Tämä lahja poiki miltei samantien uuden villityksen, joka piti aloittaa alkuviikosta:
Olen jo pitkään kuljeskellut Särkimäen torpan paikalla ja ihastellut torpan mäellä olevaa vanhaa ketoa, niittyä tai hakamaata, mikä se nyt on joskus sata vuotta sitten ollutkaan. Torpasta ei ole jäljellä enää mitään, mutta yhden rakennuksen kivijalan puolikas siellä voi olla, ja paljon kiviaitoja ja -kasoja. Joskus olen miettinut sitä, että olisi kiva tehdä kotipihalle kukkaniitty tai -keto, ja istuttaa sinne ketokasveja. Sain sitten ajatuksen, että teenpä sen sinne torpan paikalle, missä on paikka valmiina. Ajatusta vielä puolsi se, kun Hakkarin Tomin kanssa kävimme kesällä torpan mäellä, ja hän sanoi, että siellähän voi olla tallessa vaikka minkälainen siemenpankki. Siispä tuumasta toimeen: maanantaina otin pikku viikatteen ja sahan + kahvivehkeet mukaan ja lähdin raivaustalkoisiin. Raivasin metsänhakkuulta jääneitä oksia kasoihin ja viikatteella niitin heinikkoa matalammaksi. Kuivuneet kuuset sahasin poikki, samoin kuivuneet katajat. Vatukko on vallannut koko ajan lisää alaa, ja sitä raivasin samoin jonkun verran pois.

Tänä syksynä ei paljoa saa aikaan, mutta vähän kerrassaan asiassa voisi mennä eteenpäin. Ensi viikolla käyn haravoimassa niitetyt heinät pois ja vien oksakasatkin johonkin monttuun. Alkukesällä ensi vuonna ajattelin niittää alueen uudestaan ja toisen kerran elokuun-syyskuun paikkeilla. Uskon, että kun heinikon saa matalaksi, niin vanha keto- ja niittykasvillisuus voisi hyvinkin palautua. Ihan mikä tahansa paikka tuo Särkimäen rinne ei ole, sillä siellä kasvaa lehtomatarakin, joka on harvinainen laji Suomessa. Mutta kunhan nyt mennään pari vuotta eteenpäin, niin saadaan sinne kasvien lisäksi perhosia ja paikka, jossa on ainakin mukava istuskella. Pitänee varmaan vielä keskustella asiasta maanomistajan eli Metsähallituksenkin kanssa.

Suppilovahverot ovat työntymässä ulos sammalikosta kovaa kyytiä. Nyt kannattaa kuljeskella metsissä paikkoja katselemassa ja noukkimassa suurimmat kastikkeeseen. Ylös, ulos ja metsälenkille!

Toteutettu WordPress-ohjelmiston voimalla