Luontopäiväkirja

Tammikuu 30, 2009

Grönlantilaiskajakki kesäksi - osa 3

Aihe: Liikkeellä luonnossa — jukka @ 7:17 pm

Hei vaan luonnon - ja melonnan - ystävät!

Puutyöteollisessa (ja osin myös aivotyöteollisessa, koska aivotyötä tarvitaan aika paljon niistä aivosoluista, mitä vielä on jäljellä) autotallissani valmistuu kesäksi grönlantilaiskajakki. Kahdessa aiemmassa osassa olen kertonut rungon rakentamisesta. Viimeksi oli kaaret saatu jo valmiiksi ja paikalleen. Yksi tosin vielä puuttuu, mutta sen laitan ensi viikolla.

Tässä vaiheessa olen rakennellut keulaa ja perää. Niitä tehdessäni huomasin sitten, että heti projektin alussa reelinkejä sahatessani olin tehnyt jo virheen, joka toivottavasti ei merkitse mitään loppuvaiheessa. Reelingin pää kavennetaan siten, että päästä mitattuna reilun 7 tuuman matkalta reelinki kapenee puoleen leveydestään. Siis 70 millistä 35 milliin. Minä otin kirjasta mitat väärin ja kavensin sen noin 40 sentin päästä.

Miten sitten nämä keula- ja peräosat rakennetaan. Tässä siitä ensimmäinen kuva.
p1300045a.JPG

Kuvassa on perässä reelingin pää (kajakki on nurinpäin). Olen laittanut reelingin päälle laudan kappaleen ja liimannut teipillä pahvilaput, jotka ovat reelingin pään ja sivun suuntaiset. Näillä lapuilla saan piirrettyä tulevalle peräkappaleelle reelingin pään mitat aika tarkkaan. Seuraavassa kuvassa onkin jo sitten lauta, josta tuleva perä tehdään:
p1300047a.JPG

Sekasotkusta huolimatta kuvasta näkyy kajakin perä ja vasemmalta tuleva rima, josta tulee aikanaan köli. Perä on 11 tuuman päässä reelingin päästä ja sieltä olen pitkällä mitalla vetänyt linjan, joka on tulevan peräkappaleen keulan linja. Reelingistä lähtien perä hieman kaartuu ylöspäin. Nyt ei sitten enää tarvitse muuta kuin piirtää linjat tarkasti ja sahata niitä pitkin vielä tarkemmin. Ja varsinkin se linja, johon köli kiinnittyy. Siinä olisi vannesaha mitä mainioin laite, mutta sitä ei verstaallani VIELÄ ole.

Näissä kahdessa kuvassa on sitten jo peräkappale tehty ja teipattu alustavasti kiinni köliin. Aika hyvin se istui. Tärkeintä on, että sekä keula että perä ovat suorassa, sillä muuten kajakki ei pidä suuntaansa.
p1300049a.JPG

p1300051a.JPG

Ja tässä kuvassa on keula. Keulan kaaret ovat korkeammat, joten keulaosa on vähän jämäkämmän oloinen.
p1280032a.JPG

Lopuksi keula- ja peräkappaleiden kiinnitys vahvistetaan keinojänteellä. Tämä jänne, englantilaiselta nimeltään artificial sinew, on tosi hyvä materiaali tehdä kaikenlaisia sidoksia. Vetämällä sitä ei saa poikki millään, se on litteää ja taipuisaa. Solmut pitävät hyvin. Kuvassa on peräkappale, joka on kiinnitetty kahdella V-Y- sidoksella. Peräkappaleessa on kaksi reikää ja reelingissä yksi ja reiät ovat sellaisessa kulmassa, että ne kiristävät kappaleen hyvin reelinkiin. Olen ensin pujottanut jänteen peräkappaleen reiistä ja solminnut jänteen. Sen jälkeen pujotin kolme kierrosta jännettä kaikkien reikien kautta niin, että syntyi kolminkertainen V-kuvioinen sidos kappaleen molemmille puolille. Viimeksi tein kappaleen kummallekin puolelle Y-sidoksen eli pari tiukkaa solmua V:n keskelle. Silloin jänne tiukentui vielä entisestään.

p1300054a.JPG

Mitäpä seuraavaksi?
Kun keula- ja peräkappaleet ovat nyt paikoillaan, on vuorossa kölin ja palteiden asennus. Sitä ennen tapitan vielä kaaretkin tiukasti paikoilleen.

Tammikuu 29, 2009

Tundraurpiainen lintulaudalla

Aihe: Liikkeellä luonnossa — jukka @ 6:41 am

Hei vaan luonnon ystävät!

p1280039b.JPG

Urpiaisia ei ole kovin runsaasti ollut tänä vuonna liikkeellä - ainakaan meillä päin. Pari kertaa on parvi vieraillut lintulaudalla ja siinäkin parvessa on ollut vain kymmenkunta yksilöä. Jokihaarassa Mikko Niemisen pihassa oli käynyt nelisenkymmentä lintua muutaman kerran. Mutta sattuipa kuitenkin niin mukavasti, että omalla lintulaudalla käyneen parven joukossa oli myös taigan laji, nimittäin tundraurpiainen. Tai ainakin uskon sen olevan se.

Tundraurpiaisia nähdään urpiaisparvissa aina silloin tällöin. Tavallisesta urpiaisesta se poikkeaa siinä, että se on paljon “pörröisempi”, kupeet ovat miltei viiruttomat, ja uroksella rinnan väri on vaalean ruusun punertava eikä punainen, kuten urpiaisella. Yläperässä, eli selän ja pyrstön yhtymäkohdassa, on vaalea noin sokerinpalan kokoinen alue. Nokka on hento.

Tämä meillä on käynyt yksilö on uros, ja kaikki nämä tuntomerkit kyllä hyvin täyttyvät. Muihin urpiaisiin verrattuna se on aikamoinen pullukka. Katselkaapa joskus tarkemmin urpiaisia, sillä joukossa saattaa olla myös “tundran serkku”.

Laitoin kuvankin tästä yksilöstä, mutta valitettavasti otos on niin huono, että hyvä kun sen kehtaa laittaa. Jospa se kuitenkin antaa hieman osviittaa asiaan.

Pähkinähakki käy edelleen vierailulla päivittäin ja viherpeipot ovat alkaneet ryystämään.

Kevät on tulossa!

Tammikuu 25, 2009

Pihabongauksessa kohtaisen hyvin lintuja liikkeellä

Aihe: Liikkeellä luonnossa — jukka @ 8:25 pm

Hei vaan luonnon ystävät!

f261280b.jpg

p1010090b.jpg

Pihabongausta vietettiin tävä viikonloppuna. BirdLife Suomen Pihabongaus-sivuilla on tämän viikonlopun tilanne nähtävillä. Koko Suomessa tapahtumaan osallistui 6021 pihaa ja osallistujia näinä kahtenä päivänä oli yhteensä 9107. Talitiainen oli runsain laji, toiseksi eniten nähtiin keltasirkkuja ja kolmanneksi selvisivät mitalleille viherpeipot. Näiden kolmen lajin järjestys pysyi samana viime vuoteen verrattuna, mutta harrastajien määrä putosi kolmella tuhannella ja lajien määrät ovat nekin tippuneet paljon. BirdLife Suomi vielä antaa tarkemman tiedotteen huomenissa.

Mutta mukava oli seurata oman ja naapuripihan lintulautoja. Mukavimmat tapahtumat olivat pähkinähakki, joka edelleen on viihtynyt tällä alueella, kolme kuusitiaista ja töyhtötiainen. Lajeja näimme 12. MInkään lajin määrät eivät olleet kovin suuria, joten kovaa vilskettä ei päivän aikana ollut. Mutta tunti kului kuitenkin mukavasti, kun kuusitiaiset ruokailivat kaikessa rauhassa vain parin kolmen metrin päässä, hömötiaiset ti ti täätättivät ja töyhtötiainen liverteli jo kevätlauluaan.

Ensimmäisessä kuvassa on pähkinähakki, joka tuli näille kulmille joulukuun alussa. Se viihtyy hyvin tässä ympäristössä, sillä asuntoalueemme lähellä on vankkaa kuusimetsää ja lisäksi on useita lintulautoja, joilla on talia tarjolla. Talipötkö sille kelpaa hyvin, mutta myös pähkinät lintulaudalta. Se on myös sisäsiisti, sillä talin syönnin jälkeen se usein lentää puun oksalle ja puhdistaa nokkansa pyyhkimällä sitä oksaan.

Toisessa kuvassa on kuusitiainen. Sen tunnistaa ensiksi pienestä koosta. Se on suunnilleen hömötiaisen kokoinen ja näköinen mutta väritys on hieman ruskeampi. Leukalappu, joka kuvassa näkyy hyvin, on iso (hömötiaisella pieni) ja takana niskassa on lisäksi valkea suorakaiteen muotoinen laikku. Näin keväällä voi kuusitiaisen nähdä istuvan nimensä mukaisesti kuusen latvassa ja pyörivän siellä kuin väkkärä. Kokoonsa nähden sillä on voimakas laulu, joka kuuluu korkealta kuusen latvuksesta kauas. Kuusitiainen on kolopesijä, joka pesii myös pönttöihin. Lentoaukko on oltava pieni, 26 mm, jotta talitiainen ei valtaa sitä.

Tiaisista kuusitiainen on oma suosikkini. Se on pieni ja herttainen mutta samalla pirtsakkaan touhukas. Voisiko sitä verrata vaikka Pikku Myyhyn?

Tammikuu 22, 2009

Grönlantilaiskajakki kesäksi - osa 2

Aihe: Liikkeellä luonnossa — jukka @ 9:47 pm

Ja autotallissa kajakin rakentelu jatkuu. Kannattaa lukaista ensin osa 1, jos et ole siihen vielä tutustunut

Tammikuun alussa sain siis rungon yläosan tehtyä ja oli vuorossa rungon ala-osa, eli kaarien rakentaminen, keula ja perä sekä köli.

Eskimot mitoittivat kaaret niin, että pituus oli reelinkipalkkien välinen etäisyys kaaren kohdalta plus neljän sormen leveys kaaren molempiin päihin. Mitä enemmän haluttiin kantavuutta ja korkeutta, niin kaarta voitiin pidentää. Jokaisella melojalla oli omat konstinsa ja vankka kokemus, jolla he saivat kajakistaan juuri sellaisen melottavan kuin halusivat.

Keulassa tarvitaan korkeampaa kaaritusta, koska muuten kajakki ei kulkisi suorassa. Siinä pitää siis kaarien olla perän vastaavia kaaria pidemmät. Ja perässä taas kaaret ovat lyhyempiä, jotta kajakki kääntyisi hyvin. Toisaalta se voi kääntyä liiankin helposti ja sitä voi sitten korjata evällä, jonka voi rakentaa verhoilun sisään tai käyttää ulkopuolista evää, joka hihnoilla kiinnitetään kajakin ympärille.

Kaaria varten tarvittiin saarnea - eipä siis muuta kuin Puukeskukseen. Sieltä löytyi pari lankun pätkää ja niiden kanssa taas tutulle puusepälle. Oli niin hyvä sirkkeli, että jälki oli kuin höylän terästä - saimme siis kerralla sopivan levyiset ja paksuiset (20×9 mm) kaarisäleet. Kaikissa eivät syyt menneet niinkuin piti, ja sen sitten jälkeenpäin huomasi (johon palaan hetken kuluttua).

Kaaret oli kuivina sovitettava reelinkipalkkien koloihin. Lisäksi ne ohennettiin reilun millin verran taivutettavalta kaaren osalta. Sen jälkeen ne laitettiin vesiastiaan, jossa ne saivat olla kolme-neljä päivää, sillä ilman kunnon liotusta ne katkeavat varmasti. Tänä aikana oli hyvä tehdä höyrylaatikko, johon säleet liotuksen jälkeen laitetaan kuumaan höyryyn ja sieltä sitten suoraan taivutukseen.

p1220014a.JPG

p1220013a.JPG

p1220016a.JPG

Tässä ylimmässä kuvassa on 50 mm styroksista tehty laatikko, jonka saumat on teipattu ilmastointiteipillä ja koko paketti vielä pressulla, jotta siitä ei tulisi murusia lattialle. Työnsin rautalankat keskelle laatikkoa, ja niille mahtuu 5-6 kaarta kerralla väljästi, jotta höyry ympäröisi ne tehokkaasti. Boksi on yläviistossa, jotta höyry kulkee hyvin laatikon läpi. Päässä on “ovi”, joka on suljettuna höyrytyksen ajan. Lisäksi on uunilämpömittari, jolla on hyvä seurata lämpiämistä. Pystykuvassa on koko kompleksi, eli sähkölevy, jolla on teräksinen teekannu ja siitä letku boksiin. Kukkaruukussa on säleitä likoamassa. Lisäksi tarvittiin vielä alimman kuvan taivutusjigi, jossa höyrytyksen jälkeen säle esitaivutetaan ennenkuin se kiinnitetään reelinkiin. Kaari työnnetään rakoon, vyö laitetaan tiukaksi sitä vasten ja sitten taivutetaan kaaren pää.

Ja niin se homma etenee… eli

3-4 päivän liotuksen jälkeen säleet olivat valmiita taivutukseen. Kirja neuvoi höyryttämään niitä 15 minuuttia. Aluksi ajattelin, että laitan hieman lisäaikaa, jotta kaaret varmasti taipuisivat. Osa menikin hyvin, mutta osa katkesi. Lisäsin aikaa seuraavilla kaarilla ja katkeaminen lisääntyi - eli ne keittyivät eivätkä liian kauan höyryssä olleina enää kestäneet. Viimeiset kaaret sain onnistumaan aika hyvin, kun pidin niitä 100 asteen lämmössä 18 minuuttia, ja voi olla että vieläkin pienempi aika riittäisi. Onnistumista ja epäonnistumista, mutta ilman näitä kokeiluja ei tulisi kokemusta.

p1220010a.JPG

p1220011a.JPG

p1220012a.JPG

Näissä kuvissa onnistuneita kaaria:
Yläkuvassa keskimmäiset kaaret.

Oli niitä epäonnistuneitakin:
p1220017a.JPG

Kaaren taivutus on nopsaa hommaa. Yhtään hukattavaa sekuntia ei saisi olla, muuten menee homma mönkään. Eli heti kun kaari otetaan höyryboksista pois, se laitetaan nopeasti jigiin, taivutetaan toinen pää, käännetään toisinpäin ja taivutetaan toinenkin pää. Sitten nopeasti kaaren toinen pää reelingin reikään kiinni ja taivutetaan käsin toinenkin pää omaan reikäänsä (aikaa saa tähän kaikkeen mennä korkeintaan 15 sekuntia). Sen jälkeen on vielä muutamia sekunteja aikaa muokata kaarta niin, että sen muoto on sama kuin muillakin kaarilla. Se ei saa olla muotopuoli, eikä keskeltä liian korkealla vaan juuri oikean mallinen. Kaari jäykistyy nopeasti ja puolen minuutin jälkeen sitä ei enää voi juurikaan taivutella. Se on siinä missä on - jos epäonnistuin, niin uusiks meni. Ja muutama menikin . . .

Tammikuun kolmannella viikolla kaikki kaaret olivat valmiit. Tässä kuva vielä hieman puolivalmiista kaarituksesta.
p1220018a.JPG

Jaa että mikäkö tuo puun karahka tuossa kuvassa on? Se on Särkimäestä viime keväänä juuri tätä tarkoitusta varten otettu hitaasti kasvanut kuusen tyvi, josta tehdään masik eli kaareva runkopalkki, jonka päälle tulee aikanaan istuinaukon kehyksen etureuna. Tämä masik on vielä kesken, sillä se mitoitetaan niin, että sen päätyreunat tulevat juuri reelingin päälle. Se voi olla vähän liian kaareva, mutta ehkäpä siitä saa sopivan. Sen voisi laminoidakin kauniista rimoista, mutta halusin tällaisen särkimäkeläisen kymmeniä vuosia vanhan puun juuri sen takia, että Särkimäessä olen kokenut monet mukavat luontoelämykset. Ne elämykset kulkevat samalla tämän kajakin matkassa.

Palataan asiaan sitten kun rakentelen keulaa ja perää. Niihin päästään ehkä jo tulevana viikonloppuna.

Grönlantilaiskajakki kesäksi - osa 1

Aihe: Liikkeellä luonnossa — jukka @ 8:52 pm

Hei vaan luonnon ja melonnnan ystävät!

Näillä kajakkiprojektin sivuilla kerron marraskuussa 2008 aloittamastani kajakkiprojektista. Tavoitteenani on rakentaa grönlantilaismallinen kajakki tulevaksi kesäksi ja mahdollisesti jo Vapaa-aika messuille huhtikuussa. Näillä Luontopäiväkirjan sivuilla kerron tästä projektista, joten kannattaa seurata rakentelua aikajärjestyksessä.

Aluksi kerron hieman siitä, mistä kaikki sai alkunsa, minkälaisia grönlantilaiskajakit ovat ja miten tein runkorakenteet.

Lähtölaukaus tälle tuli siitä, kun kerran kävin Helsingin Akateemisessa kirjakaupassa, ja löysin sieltä grönlantilaiskajakista kertovan kirjan. Sehän piti samantien ostaa ja lukea läpi. Ajatus omasta kajakista jäi mieleen itämään ja päätin, että teen vielä sellaisen, jos vaan saan jostain sopivan rakennustilan. Kerroin asiasta myös huonekalujen entisöintikurssin opettajalle Tuukka Eskolalle, joka taas tiesi, että hänen työpaikallaan Keski-Suomen museossa arkeologi Miikka Kumpulainen on tehnyt sellaisen itselleen. Otin sitten yhteyttä Miikkaankin, ja hän lähetti pari kuvaa kajakistaan ja hyviä neuvoja projektille. Oma autotallini oli tilaksi sopiva, mutta siellä oli harrasteautoni Triumph Spitfire, joka oli jäänyt seisomaan jo useiksi vuosiksi. Pitkän harkinnan jälkeen päätin laittaa sen myyntiin, ja kun hyvä ostaja löytyikin nopeasti, niin tein siitä kaupat. Ostaja lupasi vielä kunnostaa ja maalata toisen projektini, eli vuoden 1953 250-kuutioisen Jawan osat. Näin sain siis työtilat.

Grönlantilaiskajakkeja on ollut useita eri malleja. Eskimoille kajakki oli työkalu, jolla kuljettiin merellä ja sen avulla kalastettiin, metsästettiin hylkeitä, ehkäpä mursuja ja valaitakin. Koska Grönlannissa ei kasva puita, eskimoiden oli tehtävä kajakkinsa runko ajopuista, niiden juurista ja päällystää ne hylkeennahalla. Nykyisten eskimokajakkien, englanniksi “skin on frame”-kajakkien, runko tehdään myös puusta, mutta verhoiluna on useimmiten nailonkangas, johon levitetään päälle muutamia kerroksia uretaanilakkaa, epoksia tai vastaavaa. Tuloksena on vettä läpäisemätön ja joustava rakenne, koska liimoja ja ruuveja ei käytetä lainkaan. Liitokset ovat useimmiten tappiliitoksia, jotka vielä vahvistetaan keinotekoisella jänteellä.

Kajakkimalleja on käyttötapansa mukaan ollut myös erilaisia. Grönlannissa on ollut länsi- ja itä-Grönlannin mallit, joista läntinen on hieman korkeampi, leveämpi ja enemmän ehkä kovempaan merenkäyntiin tarkoitettu. Itä-grönlantilainen on pidempi, kapeampi ja kanneltaan matalampi. Molemmat ovat erittäin merikelpoisia, ja niillä on helppo tehdä eskimokäännös, joita eskimoilla onkin useita erilaisia. Jäämeressä ei selviä hengissä, jos ei pysty saamaan kaatunutta kajakkiaan takaisin pystyyn. Qajaq USA:n sivuilta löydät tietoa grönlantilaiskajakeista. Rakentamisen aikana itseäni alkoi kiinnostaa juuri itä-grönlantilainen malli, koska olin halunnut itselleni jo aiemmin kuntomelontaan sopivaa kajakkia. Nyt sen voisi tehdä itse.

Grönlantilaiskajakki tehdään melojalle sopivaksi. Se ei siis ole yleismalli, johon sopisi 160-180 senttinen meloja, vaan tämä kajakki käy melojalle kuin hanska käteen. Ensimmäinen tehtävä minulla olikin mitoittaa kajakki itselleni sopivaksi. Kajakin pituus on kolme kertaa levitettyjen käsien pituus sormenpäistä sormenpäihin ja leveys lantion leveys plus kolme sormea molemmilla sivuilla. Näillä mitoilla kajakista tulee n. 540 cm pitkä (siinä on mukana keula- ja peräosat) ja 49 cm leveä. Nyt pitää lantion rokata, sillä kajakkini on sen verran kapea peli! Rungon reelinkipalkit suunniteltiin niin, että kun pidän meloessa jalkojani hieman koukussa, niin yksi palkeista on samalla jalkatuki eli päkiät osuvat juuri sopivasti sille. Istuma-aukon takana on yksi tuki ristiselän paikkeilla, jolloin voin tarvittaessa nojata siihen. Kaksi korotettua palkkia ovat polvieni edessä ja takana, jollloin eskimokäännöksessä saan hyvän tuen lantion käännölle.

Oppaana käytin Chris Cunninghamin kirjaa Building the Greenland Kayak. Se on hyvä perusteos niille, joilla ei ole kokemusta näiden kajakkien rakentamisesta.

Puutavaran sain Jyväskylästä Keljon sahalta, josta ostin ehkäpä kolmea kajakkia varten hyvää venelautaa. Laudalla oli kokoa: 25×250x5500, joten yhdestä laudasta sain yhteen kajakkiin reelinkilaudat ja samalla kölin ja palteiden rimat. Reelinkipalkit löytyivät omasta puuvarastosta. Tuttu puuseppä auttoi lautojen sirklaamisessa ja höyläämisessä. Ilman kunnon koneita siitä ei olisi mitään tullutkaan.

p1220003a.JPG
Tässä on sitten homman alku: kasa lautoja ja rimoja, joista pitäisi rakentaa kajakin runko.

pc170143a.JPG

Tässä on edetty jo niin pitkälle, että reelinkipalkit on sahattu ja höylätty oikeaan muotoonsa (70×20 mm). Ne ovat 73 asteen kulmassa, joka kirjan kirjoittajan mielestä on sopiva kulma reelingille. Myös 11 kansipalkkia on kiinnitetty. Palkit kiinnitin tappiliitoksilla reelinkiin. Täytyy sanoa, että tunsin todella onnistuneeni, kun lähes kaikki palkit sopivat reelingissä oleviin liitoksiin kutakuinkin jämäkästi. Liitokset vahvistin tapeilla ja keinojänteellä. Kuvan oikeassa reunassa näkyvät korotetut palkit, jotka tulevat siis jalkojen kohdalle.

p1220006a.JPG

p1220022a.JPG

p1220009a.JPG

Näissä kuvissa ylimmässä näkyy hyvin reelingin kulma ja tappiliitos, joka on vahvistettu keinojänteellä. Seuraavassa kuvassa on runkopalkin tappiliitos, joka on vahvistettu puutapilla. Tapituksen tein niin, että porasin reiän liitoksen läpi reelinkiin, laitoin tapin alapäähän kiilan ja naputin tapin reikään niin, että kiila kiristyi alapäähän. Sitten vielä yläpäähän toinen kiila ja lopuksi sahasin tapin reelingin tasoon. Alimmassa kuvassa on perä, jossa reelingit kiinnittyvät toisiinsa. Kiinnitys tehtiin kahdella tappiliitoksella ja keinojänteellä. jotka varmasti pitävät reelingit kiinni toisissaan. Korjausta ajatellen ne on kuitenkin mahdollista purkaa puuosia rikkomatta.

Tammikuun alussa sain rungon yläosan tehtyä, eli runko oli suora ja solakka, minun mitoilleni tehty. Kansipalkit oli kiinnitetty ja vahvistettu. Toin rungon sisälle keittiöön ja nostin sen lattiasta palikoiden varaan n. 15 cm korkeudelle lattiatasosta. Tämä on se tuleva kajakin korkeus. Aivan tautisen ahdas - sieltä ei pääse pois, jos kaatuu…. Mutta onnellinen hymy, eikö totta?

pc170139a.JPG

Tammikuu 19, 2009

Pöllöt aloittelevat jo soidintaan

Aihe: Liikkeellä luonnossa — jukka @ 7:18 am

p1010122a.jpg

Hei vaan luonnon ystävät!

Keski-Suomen lintutieteellisen yhdistyksen “pöllöviisas” Tomi Hakkari soitteli eilen, ja kertoi, että pöllöt ovat jo aloittaneet kevätsoitimensa. Hän oli kuullut jo useiden pöllöjen olevan äänessä. Kaupungissahan on lehtopöllö huhuillut tammikuun ajan, ja Tomi oli Laukaan-Vihtavuoren suunnalla kuullut helmipöllöjä, lehtopöllön ja vähän harvinaisemman sarvipöllönkin. Nyt on myyriä niin paljon, että pöllöt aloittelevat jo tammikuussa, mitä ne normaalisti eivät näin aikaisin tee. Itse en ole kuullut vielä pihaustakaan, mutta enpä ole ollut juuri ilta-aikaan liikkeelläkään pöllöreviireillä. Nyt pitää pari paikkaa käydä kuuntelemassa.

Helmipöllön tunnistaa puputuksesta, joka myöhemmin keväällä jatkuu taukoamatta minuuttikaupalla. Ääni kuuluu useita satoja metrejä ja tuulettomalla kelillä kilometrinkin. Viirupöllö puhaltaa ensin pitkän kumean “huuu”- puhalluksen ja sen jälken pitää lyhyen tauon. Sitten seuraa vaimeampi “vuhu-hu-huhu”- haukahdus, joka muistuttaa miltei koiran haukkua. Lehtopöllön huhuilu muistuttaa aika lailla viirupöllöä, mutta on paria sävelaskelta korkeampi. Näin alkukeväästä pöllöjen huhuilu ei välttämättä vielä ole ihan sitä samaa kuin keväällä, enemmänkin niinkuin aloittelua ja “äänen avaamista”. Mutta jos iltalenkillä pimeässä kuulee jonkun huutavan metsästä, niin oikeastaan mikään muu se enää ei voi olla kuin pöllö. Muut linnut lopettavat laulunsa tähän aikaan jo ennen auringon laskua, ja eiväthän näin talvella linnut juuri laulakaan. Viherpeippo kuitenkin aloittelee jo soidintaan, ja jos kuulee äänen “tyyyi tyyyi” ja myöhemmin myös ryystämistä, niin tietää, että viherpeippo laulaa reviirillään. Ja kohta aloittelevat tikatkin rummutuksensa, jolla ne sitten kuuluttavat omaa reviiriään. Silloin saavat katulamppujen lyhdyt kyytiä!

Pöllöjen kuunteluretket ovat muuten aika mukavia retkiä, vaikka mitään pöllöjä ei kuulisikaan. Liikkeelle kannattaa lähteä sitten kun hämärtää ja maaliskuussa vaikkapa joskus kahdeksan aikaan illalla. Lämmintä vaatetta paljon ylle ja vaikkapa kuumaa teetä termariin ja pari voileipää mukaan. Reppujakkaralla on mukava istuskella, katsella tähtiä ja olla vaan ihan hiljaa ja kuunnella. Läheskään aina ei mitään kuulu, mutta sitten kun kuulee pöllön aivan läheltä, niin on se jotenkin aika aavemainen kokemus, kun sysipimeässä lintu laulaa. Paras kokemus minulla oli viime keväänä, kun kuulin viirupöllö- naaraan kerjäävän pöntöllä myyräsaalista ja uroksen puhaltelevan parin sadan metrin päässä. Silloin tiesin, että sille paikalle on pesintä tulossa, ja niinhän siinä sitten kävikin. Huikea kokemus oli sekin, kun Tuulikin kanssa kuulimme joutsenten lentävän päämme päältä. Pimeällä taivaalla kuului vain siipien suhina ja tiesimme, että jokin iso lintu siellä lentää. Kerran ihan pimeältä taivaalta kuului joutsenen - voisiko sanoa - laulukin tai torven törähdys. Luontomagiaa, joka ei jätä kylmäksi!

Kuvassa helmipöllö. Tämä naaras oli tehnyt poikaset Hannu Ahosen pihakuuseen Tikka-Mannilassa muutama vuosi sitten.

Tammikuu 17, 2009

Hankikelit!

Aihe: Liikkeellä luonnossa — jukka @ 8:21 am

p1010050a.JPG

Hei vaan luonnon ystävät!

Tuntui miltei keväältä, kun liikuskelin eilen Kalmujoen varressa. Retki sinne suuntautui oikeastaan sen takia, kun Keskisuomalaisen toimittaja Esa Jokinen lähetti minulle sähköpostia Kalmujoen jäätyneestä koskesta. Vastauksessani kerroin hänelle, miten tulvavesi pakkasten tullessa jäätyy, ja että kun tulva laskee, niin jääkannen ja veden välissä onkin miltei metrin verran tyhjää. Viime vuonna putosin jääkannen läpi, ja kolahdin kiville lumikenkineni. Tänä vuonna tulva oli viimevuotista pitkäaikaisempi, ja vettäkin oli enemmän. Harmitti, etten kulkenut siellä silloin kun vesi oli korkealla, sillä se olisi varmasti ollut näkemisen arvoista.

Saukko näytti jäljistä päätelleen taas käyneen joella, mutta kovin paljoa sen jälkiä ei näkynyt vielä. Kevään tullen sitten ehkä enemmän. Mutta mikä oli sitten kaikkein parasta tuossa retkessä, oli se, että alkuviikon sateet ja sen jälkeiset kovat pakkaset olivat jäädyttäneet hakkuuaukoilla lumen pinnan hankikannoksi. Oli mahtavaa kulkea, kun kenkä ei uponnut yhtään ja hanki kesti jopa juoksemista! Tästä herkusta kannattaisi nyt nauttia niin kauan kuin pakkasia riittää. Luulen, että kun ilma lauhtuu, niin hankikannotkin häviävät ennen kuin keväällä taas tulevat uudestaan.

Hankikeleistä sen verran, että nyt kun sade laski lumen pintaa, se samalla häivytti myyrien käytäviä. Hangella onkin nyt nähtävissä myyrien “uria”, eli varmaankin niiden käytävien lattiatasot. Ja sitä papanoiden määrää! Särkimäessä kun kuljeskelin viikolla, niin hangen pinta oli aivan täynnä mustia papanoita. Myyriä on varmasti hehtaarilla sadoittain, sillä käytäviä, reikiä ja niitä papanoita oli todella paljon. Kärppä- ja lumikkokanta varmasti lähtee nousuun, sillä ruokaa niille kyllä nyt riittää. Pöllöilläkin on ainakin toistaiseksi juhla-ateriat, mutta miten käy, kun mennään kevääseen. Toivottavasti tuo myyrien runsaus kestää kesäkuulle asti, jotta pesistään lähteneille pöllönpoikasille jäisi syötävää. Jossain vaiheessa myyräkanta kuitenkin romahtaa, ja usein niin tapahtuu juuri kevään aikana.

Päivä on pidentynyt jo selvästi. Parhaiten sen huomaa siitä, kun neljän aikaan iltapäivällä on vielä valoisaa. Viikossa päivä pitenee puolella tunnilla. Viikon päästä on sitten Pihabongaus, johon nyt jo kannattaa valmistautua. Omalle lintulaudalle voi etukäteen viedä syötävää enemmän, niin se saa linnutkin käymään sillä ahkerammin.

Kuvassa Kalmujoen jäätynyt koski keväällä 2008.

Tammikuu 14, 2009

Voihan ilmastonmuutos!

Aihe: Liikkeellä luonnossa — jukka @ 6:39 am

Hei vaan luonnon ystävät!

Kylläpä heitti suvisen kelin! Vettä on tullut nyt jo pari päivää ja vuodenvaihteessa satanut lumi katoaa kuin … Saharaan. Juuri kun päästiin laduille, luistimille ja lumikengille. Tällaiset kelit ovat kaikille huonoja: tulee kaatumisia ja kolareita liukkailla teillä, talviset liikuntalajit kärsivät ja ei tämä tee yhtään hyvää luonnollekaan. Moni kasvilaji tarvitsee kunnon lumipeitteen talvehtiakseen hyvin ja moni eläin- ja lintulajikin selviäätalvesta juuri vahvan lumipeitteen ansiosta. Kaikilla tavoin tällainen keski-talven lämpöaalto on hallaa (aika osuva ilmaisu!) pohjoismaalaisille. Tähänkö ollaan menossa?

Aika lohduttomalta tuo ajatus tuntuu, että jokaisesta tulevasta talvesta saataisiin tämän, tosin nyt vasta alkutalven, kaltainen. Viime vuonna talvi ei alkanut kunnolla kun vasta tammikuun puolivälissä - Luonetjärvikin jäätyi lopullisesti vasta kolmannella kerralla. Toivottavasti ajetut ja tampatut hiihtoladut edes jollain tavalla säilyvät, mutta nyt kun se heittää kovat pakkaset, niin sitten ladut ovat jo liian kovia eikä hiihtämisestä ehkä nauti. Talvea riittää tosin vielä ainakin maaliskuun puolivälin paikkeille, joten kyllä tässä vielä ehtii… Viime vuonna taisi talvi rimpuilla vielä huhtikuun alussa, ja toivoin silloin, että tulisi jo kunnolla kevät, niin pääsisi kesälajeihin.

Mutta eipä nyt kuitenkaan heittäydytä ihan epätoivon valtaan. Kyllä se liikunnan ilo löytyy näistä huonoistakin keleistä. Veikka Gustafsson kirjoitti kerran Retki-lehdessä, että juuri silloin on mentävä ulos, kun luonto näyttää sen todellisen voimansa. Silloin, kun vettä tulee taivaan täydeltä, tai on myrsky, kova tuuli tai ukkonen. Silloin sitä ihmispolo tajuaa oman pienuutensa. Siis- eipä valiteta: ulos vaan! Jos ei hiihto onnistu, niin aina jokin muu vaihtoehto kyllä.

Luontoon!

Tammikuu 12, 2009

Talvirallin viimeisen sijan ehdoton voittaja

Aihe: Liikkeellä luonnossa — jukka @ 3:57 pm

Hei vaan luonnon ystävät!

Keski-Suomen lintutieteellisen yhdistyksen talviralli käytiin viime viikon lauantaina. Keli oli mitä mainioin - aurinko nousi kauniisti, oli sopivasti pikku pakkanen ja lintuja oli paljon liikkeellä. Juhan kanssa osallistuimme luomu-sarjaan, jossa ei autoa saa siirtymisiin käyttää. Niinpä kävelimme ja pyöräilimme, hoidimme siinä sivussa kuntoamme ja yritimme tietysti löytää lintulajejakin mahdollisimman paljon. Omasta kotipihasta niitä löytyikin eniten, ja metsästä, josta toivoin että olisimme nähneet töyhtötiaisen, hippiäisen ja puukiipijän, emme niitä sitten löytäneetkään. Mutta n. 30 linnun teeriparven kuitenkin, ja se tietysti oli mukava havainto. Niin että jos sanotaan, että kanahaukka pistelee niitä poskeensa, niin ainakaan tuota parvea se ei ollut lannistanut.

Pyöräilimme Tikkakoskella Liinalammilla, josta tuloksetta etsimme varpusia. Niitä on siellä ollut pensasaidoissa, mutta eipä ollut tällä kertaa. Valitettavan harvaksi ovat käyneet varpusen elinympäristöt. Ennen niitä oli lähes jokaisessa aidassa, mutta nyt ei ainuttakaan. Voihan tietysti olla, että ne ovat nyt kaupungissa, ja palaavat tänne maalle sitten keväällä pesimään. Lajimäärämme jäi vain 16:een, ja sillä määrällä jäimme kisan 25 joukkueesta viimeiseksi. Yhtään ns. ässää, eli sellaista lajia, joita muilla joukkueilla ei ole, ei meillä ollut. Muutamat joukkueet olivat niitäkin onnistuneet saamaan. Pähkinähakki sentään oli Myllykadulla “kotosalla” ja me muutaman muun joukkueen kanssa sen näimme. Peippo sen sijaan piileskeli jossain, eikä tullut kuin vasta sunnuntaina taas ruokinnalle, kun ilmakin hieman lämpeni.

Kisan viimeinen sija ei haittaa yhtään mitään, sillä saimme kuitenkin viettää hienon päivän ulkona. Paras luomujoukkue keräsi Jyväskylän ympäristöstä 33 lajia,jok a on aika kunnioitettava saavutus. Heille kertyi polkupyöräkilometrejäkin liki 30. Ja parhaan joukkueen saalis oli 45 lajia, mutta sen joukkueen jäseniä olivatkin Keski-Suomen parhaat lintumiehet.

Se siitä kisasta. Eilen tein sitten vähän kuin paikkaukseksi pitkän lumikenkäretken Vehniän suuntaan. Tehokas retki, kun suurimmaksi osaksi kävelin aukeita paikkoja, joissa lunta oli enemmän. Pitkästä aikaa näin isolepinkäisen, joka otteli käpytikan kanssa. Ja vilauksen näin ehkä pohjantikastakin, joka kopsutteli nuoressa männikössä.

Vaihtoehtona lumikenkäilylle oli hiihtolenkki, mutta kun muistui mieleen tuo mainio sanonta:
“Ken latuja hiihtää, latujen on vanki.
Vapautta on vain umpihanki”,
oli valinta selvä. Ei muuta kuin umpihankeen!

Joten - ei muuta kuin lumikenkäilemään. Pikku pakkasessa se on mitä mainiointa liikuntaa, eikä yhtään askelta tule ilmaiseksi!

Tammikuu 9, 2009

Keski-Suomen lintutieteellisen yhdistyksen Talviralli

Aihe: Liikkeellä luonnossa — jukka @ 1:24 pm

Hei vaan luonnon ystävät!

Tulevana lauantaina järjestää Keski-Suomen lintutieteellinen yhdistys perinteisen Talvirallin. Rallissa 2-5 miehiset joukkueet yrittävät löytää Keski-Suomen alueelta mahdollisimman monta lintulajia. Kisa alkaa aamulla ja päättyy klo 16.00. Naapurini Juhan kanssa osallistumme luomusarjaan ja kävelemme sekä pyöräilemme täällä Tikkakoskella. Meillä ideana on enemmänkin ulkona olo ja luonnosta nauttiminen eikä niinkään kieli vyön alla meneminen. Tavoitteena olisi ainakin 15 lajia, jotka pitäisi kyllä Tikkakoskelta löytyä. Tuohimäkeen teemme kävelylenkin, ja sieltä pitäisi hakea töyhtötiainen, puukiipijä ja hippiäinen, mutta voi olla vaikeaa löytää. Töyhtötiaisen kyllä kuulee hyvin äänestä ja yleensä siinä “siivellä” tulee vielä nuo kaksi muutakin lajia. Koskikaraa yritämme etsiä Autiojoesta, sillä Luonetjärven päässä sitä ei vielä uudenvuoden aattona ollut.

Pähkinähakki on ollut miltei jokapäiväinen vieras ruokintapaikalla. Erityisesti sille kelpaa rasvapötkylä, mutta myös pähkinät. Parin viikon päästä 24.-25.1.2009 on valtakunnallinen Pihabongaus-tapahtuma, johon jokaisen lintujen ystävän kannattaa ottaa osaa. Tietoa Pihabongauksesta saat BirdLife Suomen internetsivuilta.

Seuraava sivu »

Toteutettu WordPress-ohjelmiston voimalla