Luontopäiväkirja

Elokuu 26, 2009

Perhosia kuvaamassa

Aihe: Liikkeellä luonnossa — jukka @ 6:24 am

Hei vaan luonnon ystävät!

Eilisellä Särkimäen lenkillä oli ohdakeperhosia liikkeellä. Päivä oli aurinkoinen ja helteinenkin, ja Särkimäki kylpi auringossa. Keltanoissa oli ohdakeperhosia, joita tänä kesänä on vaeltanut Suomeen. Laji talvehtii Pohjois-Afrikassa, ja vaeltaa pohjoiseen vuosittain. Hyvänä vaellusvuonna niitä saapuu meillekin ja tämä vuosi on pitkästä aikaa juuri sellainen - tuulet ovat olleet suotuisat. Suurvaelluksia on ollut vuosina 1978 ja 1995, jolloin perhoset ovat vaeltaneet Huippuvuorille asti. Suomessa syntyy uusi sukupolvi kesällä ja nyt näkemäni perhoset ovat todennäköisesti juuri niitä. Niillä on kirkkaampi värikin kuin vaeltaneilla perhosilla.

Tässä muutamia Vanessa carduista - ohdakeperhosesta.

p8250288b.JPG

p8250298b.JPG

p8250301a.JPG

p8250314a.JPG

Ja olihan siellä vielä neitoperhonnen ja se tavallinen nokkosperhonenkin, Aglais urticae.

p8250277a.JPG

Käykääpä perhosretkillä! Nämä kuvat on otettu pikkupokkarilla, joten kyllä niilläkin ihan kelpo kuvia saa, kun vaan malttaa konttailla ja liikkua hiljakseen. Kärsivällisyyttä kyllä tarvitaan ja saa varautua siihen, että onnistuneita otoksia ei tule kuin muutama.

Elokuu 24, 2009

Grönlantilaiskajakki kesäksi - viimein vesille!

Aihe: Liikkeellä luonnossa — jukka @ 5:51 pm

Hei vaan melonnan ystävät!

Pääsipä kulumaan pitkä aika viimeisestä kirjoituksesta. Keväällä joskus maaliskuun lopulla sain grönlantilaiskajakkini rungon valmiiksi. Jos et vielä ole lukenut kirjoituksia projektistani, niin ne löytyvät Luontopäiväkirjasta. Ne, jotka vierailivat Vapaa-aikamessuilla ja Luonto- ja erämessuilla osastollani, varmaan kajakkini rungon näkivätkin. Kankaan kanssa tuli vähän toimitusongelmia. Ensin tilasin Amerikasta nailonkangasta, mutta yritys, joka kyllä vastasi ensikyselyyni, ei sitten tilauksen tehtyäni toimittanutkaan kangasta. Niinpä otin yhteyttä Norjaan Anders Thygeseniin, jonka kajakkeja rakentava yritys toimitti joustavasti minulle canvas-nimistä kangasta neulontatarpeineen.

Canvas on tiukkaa puuvillasidosta, samanlaista, jolla mm. päällystetään avoautojen rättikatot. Sitä käytetään myös vaatteissa, laukuissa ja maalauksissakin kankaana. Erona nailoniin on, että canvas on painavampaa, sitä on työläämpi ommella ja jos tulee vekkejä, niin niitä on hankalampi tasoitella kuumalla raudalla.

Anders ei sähköpostissa antanut ohjeita siitä, miten kangas tulisi ommella, joten oli opeteltava itse homma alusta pitäen. Netissä oli muutama video nailonin ompelemisesta, joten niistä kyllä oli hyötyä.

Kankaalla oli leveyttä vain metri, joten se ei riittänyt kajakin ympärille niin, että olisin saanut yhden sauman kannen keskelle. Mutta koska keulan ja perän osalta jäi isot kappaleet ylimääräisiksi, niin ompelin ne istuinaukon eteen ja taakse. Työ alkoi siitä, että ensin piirsin kankaalle pituissuuntaisen keskiviivan. Tämä keskiviivan laitoin kölin keskelle. Sitten oli vuorossa kankaan pingottaminen pohjan päälle. Tein perän keulapiikkiä varten pienen taskun, johon piikki hyvin sopi. Tässä kuvassa se on näkyvillä aika hyvin:

p7020022a.JPG

Sitten menin toiseen päähän ja tein keulan piikkiin samanlaisen taskun, mutta kämmenen leveyden verran lähemmäksi perää. Sitten kajakin päähän lattialle istumaan, jalat poikkituelle ja veto kankaasta niin, että keulapiikki menee tuohon viimemainittuun taskuun. Näin sain kankaan kireälle pituussuunnassa. Kiinnitin kankaan sieltä täältä nitojalla köliin kiinni. Tässä se on nidottuna:

p7020023a.JPG

Sitten kajakki toisinpäin, tiukkasin kangasta ja samalla nidoin kankaan toisesta reunastaan partaaseen kiinni. Sen jälkeen toinen puoli samalla tavalla. Keulaan ja perään tuli ikävät vekit, joita en oikein pystynyt hallitsemaan. Canvasta kuin ei millään saa venytettyä, ja vaikka silitysraudalla vekit hieman oikeni, niin täysin sileäksi en niitä saanut. Mutta tuskin se melomista haittaa - enemmänkin on vaan esteettinen haitta.

Sitten oli vuorossa ompelu. Anders lähetti vahvan neulan, jotan ilman ei olisi pärjännyt, ja puuvillalankaa, johon sivelin lisäksi mehiläisvahaa. Sormivoimat vahvistuivat, sillä neulominen ei ollut mitään kevyttä hommaa. Nahkahanskat käsissä työ oli helpompaa. Ensi ompelin kankaat yhteen niin tiukasti, että kangas olisi mahdollisimman tasainen eikä vesi jäisi kannelle makaamaan. Vahvalla langalla pystyin kangasta pingottamaan aika hyvin ja sain saumasta tiukan. Kuten jo edellä kerroin, niin kankaan leveys ei riittänyt ja istuinaukon eteen ja taakse jäi v-muotoiset noin metrin pituiset aukot. Mutta koska keulasta ja perästä jäi ylimääräistä kangasta, niin leikkasin palat näihin aukkoihin ja ompelin ne kiinni. Lopuksi tein vielä piilosauman (ammattilaisilla on varmaan sille omakin nimensä), jolloin sain valmiista saumasta vielä tiiviimmän ja samalla siistimmän. Työ vei muutaman päivän ja oli yllättävän työläs, mutta nyt kun homman osaa, niin seuraavasta selviän varmasti nopeammin.

Seuravana oli vuorossa istuiaukon kiinnittäminen. Aukon alareunaan porasin viiden sentin välein pienet reiät ompelemista varten. Keskitin aukon keskelle kajakkia, tiukkasin sen kiinni, ja sitten vaan ompelemaan kangasta reunaan kiinni. Kangas tulee aukkorenkaan sisäpuolelle. Ensin neula ulkopuolelta läpi reiästä ja kankaasta, sitten ylimääräinen osa kankaasta käännetään kaksin kerroin ja neula uudestaan läpi reiästä ulkopuolelle. Kiristys ja seuraavaan reikään. Yllättävän tiukasti aukkorengas on kiinni, kun se on joka puolelta kankaassa kiinni eikä kangas veny.

Sitten oli vuorossa maalaus. Anders antoi ohjeet, että on käytettävä öljypohjaista talomaalia eli samanlaista, millä talojen ulkoseinät maalataan ja ehdottomasti öljypohjaista. Eipä siis muuta kuin Tourutorniin ja ostamaan Teho- talomaalia. Otin sen samalla ruskeaksi sävytettynä ja päätin, että koko kajakki saa olla samaa väriä. Olisihan siihen saanut vaikka mitä kuvioita vielä lisäksi, mutta yksinkertainen olkoon tässä vaiheessa paras. Voihan sitä joskus myöhemmin parannella.

Maalasin Andersin ohjeiden mukaan, eli ensimmäinen kerta lakkabensiinillä niin ohennettuna, että väri tulee miltei kankaasta läpi. Seuraava kerros hieman ohennetulla ja sen jälkeen hiotaan maalipintaa sileämmäksi. Maalasin viisi kerrosta ja aina välihionnat, niin että lopullinen pinta oli jo aika tasainen ja kiiltävä. Mitä kiiltävämpi, sitä paremmin kajakki liukuu. Kannelle laitoin vain kaksi kerrosta, mutta lisään ehkä vielä yhden, että kansi ei olisi niin kovin rosoinen. Samoin pohjaan laitan jossain vaiheessa vielä yhden kerroksen.

Lopuksi laitoin vielä köysiäkin kannelle. Niihin saa kiinnitettyä vaikkapa varamelan ynnä muuta rekvisiittaa. Melan teon aloitan, kunhan Kansalaisopisto avaa ovensa.

Eilen oli vuorossa neitsytmatka. Tässä kuva matkalla rantaan. Mukana ovat georgialaiset ystävämme Valeri ja Manana ja heidän poikansa Aleksi, sekä kuusi vuotta sitten meillä vaihto-oppilaana ollut amerikkalainen neitonen, Katie.

p8230245a.JPG

Koska maalipinta on herkkä vaurioitumaan, on kajakki oltava kokonaan vedessä niin että se ei ota pohjaan kiinni. Melatuen avulla hivuttautuminen onnistuu hyvin, ja vaikka aukko on ahdas, niin kyllä sinne (juuri ja juuri) mahtuu.

p8230248a.JPG

p8230250a.JPG

Tyytyväinen ilme:

p8230254a.JPG

p8230258a.JPG

Mitkä olivat sitten kokemukset:

Rakentaminen oli mukavaa. Tuli opittua paljon eri työtapoja, koneita, kärsivällisyyttä, onnistumisen iloa. Projekti täytti ajatukset ja ongelmia tuli mietittyä monta kertaa ajatuksissaan ennen nukkumaan menoa. Joskus niihin löytyi ratkaisukin. Ompeleminen oli työlästä, vaativaa homaa, jossa en ihan päässyt siihen mihin halusin. Mutta ensi kerralla jälki on parempi.

Miten kajakki sitten käyttäytyy? Moni on sanonut, että kaadun sillä, mutta jo usean vuoden meloneena ei minulla ole sen kanssa mitään vaikeuksia. Aluksi tietysti on oltava tarkkana, mutta äkkiä kapeaan ja hieman kiikkerään kajakkiin tottuu. Koska kajakki on 5,5 m pitkä ja pohja on kohtalaisen suora, niin se on hitaampi kääntää, mutta samalla se kulkee suoraan eikä venkoile, kuten muoviset yksikköni. Se ei myöskään melonnan päätyttyä liukuessaan lähde kääntymään, joten kölikin on siis suorassa. Jos katsot viimeistä kuvaa, niin huomaat, ett parras näkyy aika hyvin ja kajakki kelluu kohtalaisen korkealla. Mutta meikäläinen kun on kuin ajokoira, kun kesä on menty ja liikuttu päivästä toiseen ja kiloja ei ole kuin 69, niin ihmekös tuo. Kajakin pystyy kallistamaan melatuella niin, että partaan reuna on reilun viisi senttiä veden alla ja siinä se pysyy hyvin pystyssä. Sen jälkeen voisi ollakin jo kaatuminen lähellä.

Vettä ei sisään tullut kuin jalkojen mukana, joten maalaaminenkin on onnistunut. Myös kansi piti vettä. Tänään kävin kokeilemassa sitä Luonetjärvellä, jonne sattui sopivasti hyvä pohjoistuuli. Kajakki menee vasta-aalloista hyvin läpi eikä vesi roisku kannelle samalla lailla kuin muovisilla yksiköillä. Sivutuulessa on kätevä ottaa polvituki masikista (eli ensimmäisestä poikittaistuesta), kallistaa kajakki päin aaltoja ja meloa sivuvastaiseen. Sivutuulessa tahtoo keula nousta vastatuuleen, mutta sen se varmaan moni muukin kajakki, jossa ei ole evää tai peräsintä. Myötätuulessa kajakki käyttäytyy ihan mukavasti, tosin isoissa aalloissa en päässyt sitä kokeilemaan.

Ahtaus ei kuitenkaan ole pitkässä melonnassa mukavaa. Tänään kävi niin, että vasen jalka alkoi puutua puolen tunnin melonnan jälkeen ja oli pakko mennä rantaan. Kajakista noustessani laitoin vasemman jalan ensimmäisenä rantaan, mutta varatessani sen varaan jalka ei pitänytkään vaan putosin istualleni veteen. Aikamoinen oli hämmästys, kun jalka totaalisesti petti alta. Puutumiseen varmaan osaltaan vaikuttaa se, kun tässä kajakissa ei ole istuinta, vaan siinä istutaan pari senttiä kankaan yläpuolella. Varmaan viisikin senttiä korjaisi tilannetta, mutta samalla painopiste muuttuisi ja kajakki olisi toisenlainen melottava. Jalkoja vaan pitää liikutella niin, että veri kiertäisi.

Vedet viilenevät, joten eskimot ehkä jäävät ensi kesään.

Nimeä en kajakilleni vielä antanut. Mielessä oli - lintuharrastaja kun olen - tietysti joku linnun nimi. Pitää kehitellä…

Vielä ote Kalevalasta, jossa kerrotaan, kuinka Väinämöinen alkoi venetalkoisiin. Pitäähän miehellä venonen olla:
Vaka vanha Väinämöinen alkoi rakentamaan venettä. Sampsa Pellervoiselta hän pyysi veneenrakennuspuita. Niistä hän alkoi veistää venettä, mutta jäi kaipaamaan kolmea loitsusanaa veneen kuntoon saattamiseksi. Väinämöinen hakee sanoja Tuonelasta, mutta sieltä hän ei sanoja saanyt. Niinpä hän lähti kysymään loitsuja vuorenhaltija Antero Vipuselta. Tämä antaa loitsusanat ja veneenrakennustyö saadaan päätökseen:

Läksi siitä astumahan; tuli sepponsa pajahan.
Sanoi seppo Ilmarinen: “Joko sait sanoja kuulla,
luoa lempiluottehia, miten laita lasketahan,
perilaita liitetähän, kokkapuut kohennetahan?”

Vaka vanha Väinämöinen itse tuon sanoiksi virkki:
“jo nyt sain sa`an sanoja, tuhansia tutkelmoita,
sain sanat salasta ilmi, julki luettehet lovesta.”

Niin meni venonsa luoksi, tieokkaille tehtahille.
Sai venohon valmihiksi, laian liitto liitetyksi,
peripäähyt päätetyksi, kokkapuut kohennetuksi:
veno syntyi veistämättä, laiva lastun ottamatta.

Näin sai Väinämöine veneensä valmiiksi - loitsusanoilla veistämättä, lastua ottamatta. Minulla niitä kyllä syntyi ja tuli omakin runon pätkä:

Lauasta lastu syntyi
syntyi lastu lainehille,
venonen veen aalloille,
pohjatuulen puisteluhun,
suvituulen keinuntahan.

Tapaamisiin aalloilla!

Elokuu 17, 2009

Keskiviikkona 19.8. melotaan taas!

Aihe: Ajankohtaista — jukka @ 7:29 am

Hei vaan melonnan ystävät!

Keskiviikkona 19.8. melotaan taas illalla. Lähtö Luonetjärven koulun rannasta palolaiturilta klo 18. Paikalla on hyvä olla varttia ennen. Jos haluat kajakin itsellesi, niin pirauta ja varaan se sinulle. Ja jos vähän sataakin, niin se ei haittaa. Sadeasu ylle vaan je menoksi!

Jukka
040-7599 864

Vaelluksella Ruotsissa Sarekin kansallispuistossa 3.-9.8.2009

Aihe: Liikkeellä luonnossa — jukka @ 7:13 am

Hei vaan luonnon ystävät!

Seuraavassa matkakertomus Sarekin kansallispuistoon elokuun alussa tehdystä retkestä, jonka järjesti Keski-Suomen Keskussairaalan Kunto ry. Meitä oli reissussa linja-autolastillinen miehiä ja naisia, ja täytyy sanoa, että kyllä Kunto ry:n jäsenet ovat innokkaita retkeilijöitä ja luonnossa liikkujia. Meitä oli kolme ryhmää: Ykkösryhmä vaeltaisi rinkkojen kanssa, Kakkonen jäisi teltoille tunturiin ja tekisi sieltä päiväretkiä ja “Hästens”-ryhmä majoittuisi Campingille ja tekisi sieltä retkiä lähimaastoon.

Sarekin kansallispuisto perustettiin vuonna 1910 ja yhdessä Stora Sjöfalletin ja Padjalantan kansallispuistojen kanssa se muodostaa laajan tunturialueiden kansallispuiston. Alueen suurimpien tunturien Áhkkán ja Sarekjåhkkån huiput yltävät yli 2000 metriin. Jäätiköitä on 7 % tunturialueista. Karttana tälle alueelle on käytössä Fjällkartan BD10 Sareks nationalpark, jossa Sarekin kansallipuisto on kokonaisuudessaan esillä ja osia myös Stora Sjöfalletista ja Padjelantasta.

Maanantai 3.8.
Lähdimme matkaan Jyväskylästä 3.8. klo 06. Matkalla pidettiin lyhyiden kahvitaukojen lisäksi vain lounastauko ja reilun puolen tunnin breikki Haaparannassa, jossa pääsimme käymään Haglöfsin tehtaanmyymälässä. Matka jatkui Jällivaaraan ja sieltä päämääräämme Stora Sjöfalletin Vietakseen, jossa olimme illalla n. klo 19 aikaan. Majoittauduimme Campingille, joka tarjosi hyvän päivällisen ja yösijan. Illalla teimme Tuulikin kanssa pienen iltalenkin ja pakkasimme rinkat valmiiksi huomista varten. Kieltämättä pienen pieni epävarmuus vallitsi mielessä, kun Tuulikin akilles oli oikkuillut kesällä ja nilkassa oli pieni jomotus vieläkin. Halusimme Ykkösyhmän mukaan kiertämään Sarekin huiput. Vaellukselle tuli suunnitelmien mukaan pituutta 85-90 km ja kun käytössä oli vain neljä ja puoli vuorokautta, niin se tiesi parin kympin päivämatkoja. Reitillä ei olisi kuin yksi hätäpuhelin ja sinne avun saaminen olisi tosi kallista. Helikopterinouto maksaisi maltaita… Jätimme päätöksen teon seuraavaan päivään, kun näkisimme, miltä meno maistuisi.

Olimme harrastaneet gramman viilausta, sillä oikeastaan vain tarpeellisin oli mukana. Olimme kuitenkin varustautuneet hyvin: lämpimät makuupussit, hyvät makuualustat, lämmintä vaatetta ja coreteksit sateen varalta. Telttana Hillebergin Nallo GT2, joka oli nyt ensi kertaa vaelluskäytössä. Painoa kun sillä ei ole kuin 2,6 kiloa, niin se on aika iso etu. Kaikki muonat olivat kuivamuonia. Osan olimme kuivanneet itse ja osa oli Reiterin ja Blå Bandin kuivamuonia ja lisäksi tietysti muutama välipala-patukka ja suklaata, kuivattuja omenoita ja banaaneita. Teimme ruokalistan viikolla ja pakkasimme minigrippiin yhden päivän ruoka-annokset. Pitkällä päivämatkalla olisi syötävä myös lounas, joten ruokaa oli kyllä aika paljon, mutta varalta mukana oli myös yksi ylimääräinen lounaspussi, jos matkasta tulisi ajallisesti pidempi. Juotavana oli vain pelkkä tunturivesi. Vedestä sen verran, että kirkasta purovettä alueella oli hyvin, mutta myös “maitovettä”, joka tulee jäätiköltä ja joka on hieman raudan makuista ja sameaa. Sitäkin ituli maistettua mutta ruokaa emme siitä tehneet. Tuulikki osti Luonto- ja erämesuilta uuden Ospreyn rinkan, joka olikin hyvä ostos. Itse päätin kantaa vanhaa kunnon Savotan 906:tta, joka on palvellut jo liki 30 vuotta. Painoa Tuulikin rinkassa oli n. 14 ja omassa rinkassani noin 21 kiloa, joten aika helpolla päästiin.

Tässä muutama kuva Campingiltä. Olemme juuri tulleet Sjöfalletiin ja iltalenkillä toivoimme, että huomisesta paivästä tulisi kaunis.

p8030001a.JPG

p8030008a.JPG

p8030013a.JPG

Tiistai 4.8.
Aamulla herätys oli jo kuudelta, koska oli ennätettävä syödä aamupala hyvissä ajoin. Matka jatkui Ritsemiin, jossa lautta veisi meidät Áhkkájauren yli. Aamu valkeni kirkkaana ja lämpimänä, ja oli mukava lähteä matkaan. Àhkkà tuli näkyviin saapuessamme Ritsemiin. Lauttamatka vei puolisen tuntia. Rannassa ei sitten muuta kuin rinkka selkään ja Padjelantaledenin polku kohti tuntureita alkoi.

Reittimme tulevina päivinä olisi pääpiirtein seuraava: Áhkkán ja Nijákin länsipuolitse Ruohtesvággea pitkin Sarekin tuntureiden eteläpuolelle, sieltä Bierikjávrrelle, yli Guhkesvákkjåhkån sillasta ja edelleen Hálljin kaakkoispuolelle. Sieltä Suorvan padolle, jossa bussi meitä odottaisi puolen päivän aikaan. Ryhmässämme oli 15 jäsentä, joista vain viisi miestä. Tomi ja Samu olivat meidän ryhmämme oppaina. Toinen vaellusryhmä meni teltoille Vuojatädnon rannoille ja teki sieltä päiväretkiä lähimaastoon ja kalasteli. Meänkielinen Jouko ja Laura olivat heillä oppaina.

Tässä kartta alueesta:
sarek-kartta.gif

Lauttarannassa syke nousi reilusti yli sadan, mutta tasoittui, kun polku alkoi. Vuojatädnon silta oli ensi koettelemus niille. jotka pelkäsivät korkeita paikkoja. Muutaman kilometrin jälkeen me kaksi ryhmää erosimme. Tässä vaiheessa Tuulikki teki vakaan päätöksen, että hän haluaa ykkösryhmän mukaan - jalka kyllä kestää. Niinpä oma reittimme jatkui Sjnjuvtjudisin laaksoa pitkin kohti Nijákia. Päivä oli aika raskas: ylämäkeä noustiin pikku hiljaa ja välillä polku kulki pajukoissa ja pikku soissa. Ensimmäinen jokiylitys koettiin, kun piti ylittää Rákkasjåhkå. Kiviä pitkin hypittiin ja autettiin toinen toisiamme - kellään ei tullut mieleen vielä riisua kenkiä, mutta helpommalla olisi ehkä päästy, jos se olisi tehty. Illalla klo 18 jälkeen pikku sateessa pääsimme Sjnjuvtjudisjåhkån rantaan ja etsimme Tomin ja Samun kanssa pitkään ylityspaikkaa. Joki oli vuolas, leveä ja kaiken lisäksi niin maitomainen, ettei tiennyt kuinka syvä se oli. Patikoimme ylävirtaan päin, ja matkamittari tuli sille päivälle täyteen. Tavoitteena oli päästä sinä päivänä joen yli, mutta väsyneinä päätimme jäädä tulorannalle, laittaa teltat pystyyn ja etsiä ylityspaikan huomenissa. Matkaa päivälle kertyi 18.8 km ja Tuulikin askelmittariin 42 526 askelta.

Ilta oli hieman tuulinen, mutta pieni sade oli lakannut ja sää oli kaikin puolin mukava. Mäkäräisiä oli jonkin verran vaivaksi. Tässä muutama kuva ensimmäisestä päivästä:

Áhkká kuvattuna lauttamatkalta ja lauttarannassa polun päässä:
p8040027a.JPG

p8040031a.JPG

Vuojatädno ja kaarlen valtikka, jota ei Keski-Suomesta taida enää juuri löytyä:
p8040048a.JPG

p8040062a.JPG

Matka jatkui kohti Nijákia:
p8040059a.JPG

p8040063a.JPG

Sjnjuvtjudisjåhkån laakso, taustalla Gisuris (1664 m):
p8040064a.JPG

Ja viimein perillä, teltta pystyssä ja päivällinenkin nautittuna. Samu ja Leena venyttelevät - takana Niják (1922 m).
p8040066a.JPG

p8040068a.JPG

Keskiviikko 5.8.
Aamu alkoi aurinkoisena. Tähän asti oli ollut yhtä hellettä, eilenkin oli yli 20 astetta. Ja samanlaisena se tuntui jatkuvan. Tomin asettamaan tavoitteeseen ei siis eilen päästy, mutta lähelle kuitenkin. Ensimmäisenä tavoitteena olikin päästä turvallisesti joen yli. Ylityspaikka löytyi vajaa kilometri telttapaikan yläpuolelta. Helppo se ei ollut, sillä maitovedessä ei näe kuin kymmenkunta senttiä, eikä yhtään tiedä, kuinka syvää on ja minkälainen pohja. Toisiamme auttamalla selvisimme kuitenkin joen yli, vaikka virtaus oli aika kova ja pohja vaikea kävellä. Voisi kai sanoa, että tuo ylitys oli koko joukolle testi, miten pärjätä seuraavissa paikoissa. Nyt kun se meni hyvin, niin ei jatkossakaan enää ollut isoja vaikeuksia.

Suottasjåhkon pari kapeampaa jokiuomaa selvitettiin helposti ja näin matka jatkui hyvää polkua pitkin kohti Ruohtesvággea. Matkalla porotuvalla syötiin lounas ja perille Boajsájågåsjin joen rannalla pääsimme illalla klo 19 korvilla. Pitkä päivämatka: 21,3 km tuli gps:n mittariin askeleita n. 45 000. Helle verotti matkan aikana, ja laaksossa kun ei ilma oikein vaihdu, niin välillä oli tosi tukalaa kulkea. Illalla alkoikin sitten pikku sade ja yö oli tosi kostea. Nallon ulkoteltta oli sisäpuolelta täynnä tippoja, joten en ollut osannut hoitaa tuuletusta oikein. Niinpä tuli sekin sitten opeteltua.

“Kiviprinsessat” Anneli ja Jenni, joita vähän jelppasin ylityksessä:
p8050070a.JPG

Suottasjåhkon ylitys:
p8050075a.JPG

Akat eli Áhkká (Stortoppen 2015 m) ja ryhmämme reippaat naiset:
p8050071a.JPG

Ruohtesvággen laakso, jossa oli erikoinen kivipaasi vartioimassa laakson rauhaa:
p8050085a.JPG

p8050079a.JPG

Torstai 5.8.
Taas helteinen päivä, joka aloitettiin ylittämällä Boajsájågåsj. Helppo homma, nyt kun se meni jo rutiinilla. Matka jatkui polkua pitkin Skárján tuvalle, jossa pidettiin taukoa. Paikalla oli paljon retkeläisiä, mutta ihmekös tuo, kun paikka oli kaunis. Varsinkin Mihkajåhkån silta, jonka ali joki meni syvässä kurussa. Nyt olimme tulleet hyvää vauhtia ja samaa vauhtia jatkoimme eteenpäin. Olimme Tomin suunnittelemass vauhdissa, ja pääsisimme tätä vauhtia hyvin perille. Olimme Sarekin keskustassa, joka puolella mahtavia vuoria, joiden ikijäätiköt näkyivät kiikareilla selvästi.

Kohti Skárjáa:
p8060087a.JPG

p8060090a.JPG

Mihkájåhkån jokiuoma ja Tuulan salainen ase: nailonlainerit!
p8060096a.JPG

p8060098a.JPG

Matka jatkui kohti Bierikjávrrea. Tämä kuva on otettu etelään kohti Ráhpajåhkån joen laaksoa.
p8060099a.JPG

Tälle virralle vedimme köyden ja sitä pitkin onnistuimme ylittämään joen aika helposti. Pari ruåtsalaistyttöä menivät ilman köyttä yli nojaten oikeaoppisesti kahdella kädellä sauvaan. He ottivat vaelluskengistä pohjalliset pois ja sukat pois jalasta, sen jälkeen nauhat tosi tiukalle ja eikun yli. Aika näppärä konsti - pitänee kokeilla sitä joskus kotona.
p8060104a.JPG

Autoimme ylityksessä myös kahta suomalaisrouvaa, jotka olivat lähteneet samalle reitille päivää aiemmin. Syyttivät meitä laukkaamisesta, kun vauhtimme oli niin kova. He olivat nautiskelleet matkasta, pitäneet pitkiä taukoja ja ottaneet päiväunia aurinkoisilla rinteillä. Täytyy myöntää, että kävi hieman kateeksi… Kokeneita vaeltajia he olivat, sillä joen ylitys ei heitä hätkäyttänyt lainkaan. Samulle ja minulle he antoivat hyviä vinkkejä siitä, miten leveänkin joen voi ylittää turvallisesti.

Lounastauolla ennen Bierkjávrrea:
p8060108a.JPG

p8060110a.JPG

Bierikjávrre ja Bierikvárásin pahta (990 m):
p8060112a.JPG

p8060116a.JPG

p8060115a.JPG

Bierikjävrren rinteet olivat pahoja käveltäviä. Usein polku hukkui, ja paikoin oli ikävää rakkaa. Ehkä parasta olisi ollut kävellä ylempänä, mutta siellä oli taas kivirakkaa ja jyrkkää rinnettä. Matkan teko oli hidasta ja sitä hidastivat muutamat ylitykset. Viimein kuitenkin päästiin telttapaikalle kuivuneen lammen rannalle.

Telttapaikalla (jota hieman etsittiin) helteisen päivän päätyttyä. Takana on Ähpárin (1914 m) huippu, jossa on maljamainen jäätikkölaakso. Valitettavasti kuvat eivät pysty tuottamaan sitä samaa tunnetta, minkä saa, kun istuu kivellä näitä vuoria katselemassa. Tälle päivälle kertyi matkaa 20,5 km ja askelmittariin 44 800 askelta.

p8060120a.JPG

Perjantai 6.8.
Viimeinen täysi päivä oli alkamassa. Kävelimme Vuojnesskájdden satulasta, jota kautta meni vahva polkukin siltaa kohti. Aamupäivän tavoitteena oli Guhkesvákkjåhkån silta, jolle reilussa parissa tunnissa pääsisimme. Ja hyvissä ajoin sinne päästiinkin ja sillan ylitys sujui nopeasti. Tässä alkumatkaa satulalle.

p8070128a.JPG

p8070129a.JPG

p8070131a.JPG

Satulan jälkeen aukeni aivan erilainen maasto. Takana olivat tunturit, edessä laajaa tasankoa, vesilampareita ja kivirakkaa. Tuli mieleen joku autiomaa tai kuun maisemat. Muurahaiskekona nousi lännessä Sluggán (1279 m)huippu muuta maastoa korkeammalle.

p8070133a.JPG

Guhkesvákkjåhkån silllalla:
p8070136a.JPG

p8070137a.JPG

Eilen meitä neuvoi ruotsalaismies, että kävelkää sillan jälkeen ylärinteellä, jossa on helpoin kävellä eikä siellä ole pajukkoa. Kovin ylös emme menneet, koska se olisi tiennyt kovaa nousemista taas helteisenä päivänä. Taisi olla koko matkan raskain etappi mennä tuo pitkä Njavvetjåhkkån rinne välillä pajukossa ja suossa, välillä kivikossa, kun aurinko paistoi varmaan kuumimmin mitä aiemmin. Ja vielä muka Sarekissa sataa joka päivä!

Tässä kuvia tuolta raskaalta rinteeltä:
p8070138a.JPG

p8070146a.JPG

Rinkan kantajalla ja siirtolohkareella on samanlainen kasvoprofiili…
p8070151a.JPG

Onneksi kulku helpottui, kun pääsimme Njavvetjåhkkån itäreunalle ja alkoi lasku kohti Njavvejågåsjia. Päivän viimeisenä ponnistuksena oli vielä ylittää vuolas ja yli polven syvyinen joki, mutta voisi sanoa, että se meni jo heittämällä, kun toisiamme autettiin. Telttapaikka olikin retken paras ja ilta lämmin. Tuula ja Jenni paistoivat räiskäleitä ja kun nyt tiesimme onnistuneemme tällä retkellä, niin mielikin oli hyvä. Olimme aikataulussa ja matkaa padolle ei olisi enää kuin aamupäivän taival. Mutta oli niitä haavereitakin matkalla monelle tullut: akilleskipuja, rakkoja, kadonneita crocseja, katkenneita ja jokeen kadonneita vaellussauvoja. Päivämatka 19,8 km ja 44 752 askelta.

p8070155a.JPG

p8070158a.JPG

Tässä näkymää kaakon suuntaan:
p8070168a.JPG

ja Stora Sjöfalletin suuntaan:
p8070170a.JPG

Lauantai 7.8. ja sunnuntai 8.8.
Aamu aukeni taas helteisenä. Leiri purettiin nopeasti, nyt kun ei ollut enää pitkä matka. Edellä mainittu ruotsalaismies neuvoi meitä seuraamaan jokiuomaa, ja että se veisi hyvin polulle kohti patoa. Mutta menimme kuitenkin rinteen suuntaan ehkä liian pitkään ja sitten kun tulimme alas, niin jouduimme sellaiseen tunturikoivikkoon, että siitä oli hymy aika kaukana. Oli märkää suota, poluttomia kumpareita ja jyrkkää rinnettä ja kaikilla oli vähän mieli maassa. Välillä oli ihan selvä iso polku, mutta taas se hävisi johonkin, ja jouduimme etsimään sitä. Lopulta polku kuitenkin löytyi ja pääsimme rantaan.

Loppurinne näyttää helpolta, mutta loppu oli raskas. Patokin näyttää olevan ihan vieressä, mutta bussille on vielä ainakin kuuden kilometrin matka.
p8080181a.JPG

Rannasta alkoi asfaltti, joka söi miestä ja naista. Tunturissa oli paljon pehmeämpää kävellä…¨’
p8080187a.JPG

Viimein bussilla, jossa Kakkosryhmä oli meitä jonkin aikaa odottanut. Arvatkaapa, maistuiko olut hyvältä!
p8080192a.JPG

p8080197a.JPG

Illaksi ajoimme Storforssenille, joka on Euroopan suurin vapaana oleva koski. Siellä majoittauduimme oikein hotellihuoneisiin, söimme kunnon päivällisen ja sunnuntai-aamuna käväisimme ihailemassa mahtavaa koskea.

Enää ei ollut muuta edessä kuin matka Koti-Suomeen. Mahtavaa oli Sarekin luonto! Sinne on mentävä uudestaan vaikkapa huiputtamaan Áhkká!

p8090207a.JPG

p8090212a.JPG

p8090217a.JPG

Näin saatiin matka päätökseen. Viimeisenä päivänä patikoitiin 9,7 km (23 306 askelta) ja yhteensä matkaa kertyi tuon vajaan viiden päivän aikana 90 kilometriä. Ehkäpä moni ajattelee, että hullun hommaa kävellä tuollainen matka muutamassa päivässä. Parin kympin päivämatka kyllä taittuu, mutta välissä olisi hyvä pitää joko lepopäivä tai sitten ottaa lyhyempi etappi. Tomi oli suunnitellut reitin hyvin, sillä nyt pääsimme näkemään Sarekin hienoimmat maisemat. Loppujen lopuksi reitti oli pääosin helppo, koska polkuja oli käytössä ja nousuja ei tullut kovinkaan paljoa. Tomin suunnitelmassa pysyttiin hyvin ja matka eteni. Ehkäpä jollekulle kävi lopussa kuten maratonilla maaliin tullessa, että kun kävely päättyi, niin yhtään ei olisi enää jaksanut kulkea. Siitähän se tulee se itsensä voittamisen mahtava tunne ja flow-tila, jota ei voi tuntea kukaan muu kuin se, joka on itse flown kokenut. Itkua ja naurua yhtaikaa.

Tuulikilla ja minulla kaikki pelasi hyvin. Toki muutamia asioita pitää vielä korjata seuraavia retkiä varten. Heinäkuussa harjoittelimme tätä retkeä varten kävelemällä noin 10 kilon rinkkojen kanssa vajaan sata kilometriä. Siitä oli paljon hyötyä ja ehkäpä ilman sitä olisi Tuulikilla matka jäänyt tekemättä. Jatkossa panostamme ruokaan enemmän ja kuivaamme itsekin elintarvikkeita.

Kunnolliset jalkineet ovat mielestäni yksi tärkeimmistä asioista vaelluksella. Itselläni on Hanwagin vaelluskengät, jotka ostin keväällä ja kuljin niillä koko kevään ja kesän. Jalassa oli Bridgedalen vaellussukat ilman linereita ja nekin tiesin kestäviksi ja itselleni sopiviksi. Tomi neuvoi uuden tavan sitoa kengät, ja se auttoi valtavasti. Nyt kenkä pysyi tiukasti jalassa eikä iltti (kengän kieli) liikkunut. Niinpä en saanut ainuttakaan rakkoa jalkoihini eikä Tuulikillakaan niitä ollut kuin pari pientä. Mielestäni ei riitä se, että kuntoillakseen kävelee ja juoksee vain asfaltilla vaan on liikuttava kaikenlaisessa maastossa metsässä, suolla, kallioilla, poluilla. Itselleni valtava etu on siitä, kun perhokalastajana olen tottunut kahlaamaan joessa ja liikkumaan kivillä. Se taito kyllä näkyi, kun kahlasi yli polven syvyisessä vedessä. Siellä oli kuin kotonaan.

Kiitos kaikille mukana olleille - olitte mahtavaa retkiseuraa! Alustavasti suunnittelimme jo seuraavaa retkikohdetta, joka voisi olla vaikkapa Lemmenjoen kansallispuisto.

Tässä Ravadasköngäs, joka kultamailta laskee Lemmenjokeen.
ravadas.png

Vaellusterveisin

Jukka

Elokuu 2, 2009

Viikolla 32 olen vaellusretkellä

Aihe: Liikkeellä luonnossa, Ajankohtaista — jukka @ 5:35 pm

Hei!

Viikko 32 eli 3.-9.8. on täyttä elämystä. Lähdemme Tuulikin kanssa vaeltamaan Ruotsiin Sarekin kansallispuistoon. Meitä lähtee Jyväskylästä linja-autolastillinen, joista osa tekee päiväretkiä, osa majoittuu telttoihin ja tekee sieltä retkiä lähituntureille, ja se ryhmä, johon Tuulikin kanssa lähdemme, vaeltaa viitenä päivänä n. 80-90 kilometriä. Reissu on eka kerta Ruotsissa, joten innolla sinne mennään.

Keskiviikkona 5.8. jäävät keskiviikko-melonnat väliin, mutta tervetuloa mukaan sitten taas viikolla 33.

Kaikille hyvää elokuun alkua!

Jukka

Toteutettu WordPress-ohjelmiston voimalla