Luontopäiväkirja

Tammikuu 30, 2009

Grönlantilaiskajakki kesäksi - osa 3

Aihe: Liikkeellä luonnossa — jukka @ 7:17 pm

Hei vaan luonnon - ja melonnan - ystävät!

Puutyöteollisessa (ja osin myös aivotyöteollisessa, koska aivotyötä tarvitaan aika paljon niistä aivosoluista, mitä vielä on jäljellä) autotallissani valmistuu kesäksi grönlantilaiskajakki. Kahdessa aiemmassa osassa olen kertonut rungon rakentamisesta. Viimeksi oli kaaret saatu jo valmiiksi ja paikalleen. Yksi tosin vielä puuttuu, mutta sen laitan ensi viikolla.

Tässä vaiheessa olen rakennellut keulaa ja perää. Niitä tehdessäni huomasin sitten, että heti projektin alussa reelinkejä sahatessani olin tehnyt jo virheen, joka toivottavasti ei merkitse mitään loppuvaiheessa. Reelingin pää kavennetaan siten, että päästä mitattuna reilun 7 tuuman matkalta reelinki kapenee puoleen leveydestään. Siis 70 millistä 35 milliin. Minä otin kirjasta mitat väärin ja kavensin sen noin 40 sentin päästä.

Miten sitten nämä keula- ja peräosat rakennetaan. Tässä siitä ensimmäinen kuva.
p1300045a.JPG

Kuvassa on perässä reelingin pää (kajakki on nurinpäin). Olen laittanut reelingin päälle laudan kappaleen ja liimannut teipillä pahvilaput, jotka ovat reelingin pään ja sivun suuntaiset. Näillä lapuilla saan piirrettyä tulevalle peräkappaleelle reelingin pään mitat aika tarkkaan. Seuraavassa kuvassa onkin jo sitten lauta, josta tuleva perä tehdään:
p1300047a.JPG

Sekasotkusta huolimatta kuvasta näkyy kajakin perä ja vasemmalta tuleva rima, josta tulee aikanaan köli. Perä on 11 tuuman päässä reelingin päästä ja sieltä olen pitkällä mitalla vetänyt linjan, joka on tulevan peräkappaleen keulan linja. Reelingistä lähtien perä hieman kaartuu ylöspäin. Nyt ei sitten enää tarvitse muuta kuin piirtää linjat tarkasti ja sahata niitä pitkin vielä tarkemmin. Ja varsinkin se linja, johon köli kiinnittyy. Siinä olisi vannesaha mitä mainioin laite, mutta sitä ei verstaallani VIELÄ ole.

Näissä kahdessa kuvassa on sitten jo peräkappale tehty ja teipattu alustavasti kiinni köliin. Aika hyvin se istui. Tärkeintä on, että sekä keula että perä ovat suorassa, sillä muuten kajakki ei pidä suuntaansa.
p1300049a.JPG

p1300051a.JPG

Ja tässä kuvassa on keula. Keulan kaaret ovat korkeammat, joten keulaosa on vähän jämäkämmän oloinen.
p1280032a.JPG

Lopuksi keula- ja peräkappaleiden kiinnitys vahvistetaan keinojänteellä. Tämä jänne, englantilaiselta nimeltään artificial sinew, on tosi hyvä materiaali tehdä kaikenlaisia sidoksia. Vetämällä sitä ei saa poikki millään, se on litteää ja taipuisaa. Solmut pitävät hyvin. Kuvassa on peräkappale, joka on kiinnitetty kahdella V-Y- sidoksella. Peräkappaleessa on kaksi reikää ja reelingissä yksi ja reiät ovat sellaisessa kulmassa, että ne kiristävät kappaleen hyvin reelinkiin. Olen ensin pujottanut jänteen peräkappaleen reiistä ja solminnut jänteen. Sen jälkeen pujotin kolme kierrosta jännettä kaikkien reikien kautta niin, että syntyi kolminkertainen V-kuvioinen sidos kappaleen molemmille puolille. Viimeksi tein kappaleen kummallekin puolelle Y-sidoksen eli pari tiukkaa solmua V:n keskelle. Silloin jänne tiukentui vielä entisestään.

p1300054a.JPG

Mitäpä seuraavaksi?
Kun keula- ja peräkappaleet ovat nyt paikoillaan, on vuorossa kölin ja palteiden asennus. Sitä ennen tapitan vielä kaaretkin tiukasti paikoilleen.

Ei kommentteja »

Ei kommentteja toistaiseksi.

Tämän artikkelin kommentit RSS-virtana. TrackBack URL

Kommentoi

You must be logged in to post a comment.

Toteutettu WordPress-ohjelmiston voimalla