Luontopäiväkirja

Kesäkuu 2, 2015

Melontakausi alkaa!

Aihe: Liikkeellä luonnossa, Ajankohtaista — jukka @ 5:46 pm

Jukka heräsi taas talviunilta - myöhään kuten aina. Touhua on kuitenkin ollut koko kevään ajan. Korvien väliä askarruttaa eniten kaksi mehiläispesääni Nyrölässä eli miten ne menestyvät, miten niitä tulisi osata hoitaa ja saapiko sitä hunajaa sitten lainkaan elokuussa. Toivotaan, että kaikki menisi hyvin.

Melontakausi alkaa keskiviikkona 3.6. Perinteisesti olemme lähteneet Luonetjärven uimarannalta Tervaskadun päästä, melomme länsirannan kautta Peuraniemen laavulle ja palaamme tauon jälkeen takaisin kotirantaan. Kannattaa tulla vaikkapa varttia vaille rannalle, niin saat sopivan menopelin allesi. HInta on aikuisille 20 eur ja 10 eur alle 15-vuotiaille. Kannattaa varautua aina siihen, että voi sataa ja tuulla kovasti. Silloin voimme tehdä päätöksen olla lähtemättä tai meloa sitten Hietajärven puolella.

Tulevana keskiviikkona eli 3.6. on säätiedotuksen mukaan keli sen verran huono, ettei kannata lähteä vesille. Turvallisuus ennen kaikkea! Mutta tavataan sitten seuraavana keskiviikkona.

Ei kommentteja »

Ei kommentteja toistaiseksi.

Tämän artikkelin kommentit RSS-virtana. TrackBack URL

Kommentoi

You must be logged in to post a comment.

Toteutettu WordPress-ohjelmiston voimalla